maanantai 24. lokakuuta 2011

Koomassa

Matkan jälkeen on mennyt monen monta päivää sekavassa olotilassa. Ensimmäisinä öinä nukuin vain muutaman tunnin kerrallaan ja loppuyö meni valvoessa. Sitten kun vihdoin alkoi nukkumaan pidempään, olokin parani ja energiataso päivisin nousi huimasti. Nyt tuntuu siltä, että jaksaa jo vaikka mitä, vaikka illalla alkaakin väsyttää piinaavasti jo kahdeksan pintaan...ihmeen kauan vie aikaa kunnolla selviytyä 10 tunnin aikaerosta.

Juustokakku ja vadelmia


Kaikkien tyttöjen syntymäpäivät ovat lokakuussa, joten juhlistimme heitä kalalounaalla ja tällä kakulla viime viikonloppuna.

Päätimme yhtäkkiä muuttaa Erikan huoneen ja meidän makuuhuoneen paikkoja viime viikolla. Projekti oli työläämpi kuin luulimmekaan, mutta kannatti, nyt koko asuntomme vaikuttaa tilavammalta.

Tässä olimme juuri saaneet vaihdettua vaatteet ym.kaappeihin, jolloin siirsimme Erikan huonekalut olohuoneeseen ja kannoimme meidän sänkymme uuteen makkariimme.

Laikun koppa siirrettiin myös, mutta se ei ole suostunut enää nukkumaan siinä muuton jälkeen!

Lentolippuja on taas tilattu, mutta minä en ole tällä kertaa lähdössä mukaan. Kauko on lähdössä Barcelonaan viikoksi, koska siellä on jotain asioita hoidettavana. Sant Pere Mitjan taloon ollaan juuri tekemässä julkisivuremonttia ja Kaukon täytyy vaihtaa asuntoomme yksi ikkuna. Hän ottaa mukaan Erikan, joka on juuri syyslomalla. Minä siis jään Laikun kanssa kotiin.


2 kommenttia:

Tyyne Inkeri kirjoitti...

Aah miten herkullisen näköistä kakkua!! ;)

Matkatar kirjoitti...

Kiitos Tyyne :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...