torstai 27. lokakuuta 2011

Salaisuuksia

Sain blogihaasteen Hannalta. Kiitos vain! Sen mukaan minun pitäisi paljastaa 8 asiaa itsestäni. Ei ole mikään helppo tehtävä. Hanna kertoi olevansa kuin avoin kirja, minä olen taas päinvastainen, uskon että monikaan , joka minut tuntee, ei oikeastaan tiedä minusta mitään. Mutta yritetään. (kuvat löysin netistä)

1. Rakastan kissoja ja elefantteja. Minulla on melkein aina ollut kissa. Elefantteja -tai norsuja taas aloin keräämään 17-vuotiaana. Puisia, posliinisia, kivisiä, lasisia ym. Suuren osan olen tuonut matkoilta, suuren osan myös saanut lahjaksi. Niitä on kertynyt jo monta sataa, joten en enää osta niitä yhtä herkästi kuin nuorempana. Kerran Thaimaassa pääsin jopa ratsastamaan elefantilla, ja se oli hieno kokemus.


2. Olen niitä naisia, joilla on aina mielestään liikaa "se 3 kiloa", vaikka painoni on koko aikuisikäni vaihdellut 53-63 kilon välillä. Käytännössä siis tarkkailen usein syömisiäni, mutta olen kuitenkin varsinainen herkkusuu.


3. Halusin jo nuoresta asti nähdä paljon maailmaa Suomen rajojen ulkopuolelta ja vaikka en ole kotoisin mitenkään rikkaasta perheestä tm, olen päässyt matkustelemaan aika paljon. Uskon, että elämä on valinnoista kiinni. Matkustella voi edullisestikin ja rahaa voi kuluttaa kotonakin paljon, esim tupakkaan, alkoholiin yms. Myös ruokavalinnat ratkaisevat.


4. Olin ottolapsi 70-luvulla. Olin viiden vanha kun minut ja 2 pikkuveljeäni vietiin lastenkotiin. Sieltä meidät sijoitettiin vuoden kuluttua -onneksi yhdessä erääseen sijaisperheeseen. Asia on minulle yhä vielä arka, vaikka ymmärrän, että se oli hyvä ratkaisu ja pääsimme ihan hyvään perheeseen.



5. Olen pitänyt 8-vuotiaasta päiväkirjaa.Toisinaan olen kirjoittanut harvemmin, mutta usein on ollut pitkiä jaksoja, että olen kirjoittanut joka päivä. Kunnes pari viikkoa sitten ihan yht`äkkiä illalla ajattelin, että miksi kirjoitan, tämä on pelkkää saastetta vain. En varmaan koskaan tule lukemaan kymmeniä päiväkirjojani, eivätkä lapsenikaan jälkeeni! Lopetin samantien koko homman.



6. Pelkään pimeää -kuten aika moni muukin. Mieheni ei voi ymmärtää mitä pelkäämistä pimeässä on, mutta uskoisin, että syynä on vilkas mielikuvitukseni. Kaikki katsomani kauhuleffat, painajaiset ym  tulevat juuri silloin mieleen, kun olen kävelemässä pimeällä tiellä tai menossa yöllä vessaan. Onneksi osaan jo hillitä jonkin verran pelkojani, mutta liian usein ne pääsevät vielä valloilleen.

"Buu!"

7. Minulla ei juuri ole ystäviä, kavereita ehkä jonkin verran. Mieheni on paras ystäväni, seuraavaksi varmaankin toinen veljistäni. En ole koskaan oppinut olemaan luontevasti ihmisten seurassa, tai puhumaan "smalltalkia" mutta olen oppinut jonkin verran näyttelemään iän myötä. Olen huomannut, että helpointa on olla vanhusten seurassa, mutta vaikeinta lasten seurassa. Outoa. Ehkä olen jonkin sortin kummajainen, mutta onneksi aika moni meistä on :)



8. Minussa on ainakin 2 höpsöä piirrettä. Ensinnäkin olen aika hajamielinen. Ärsyttää kun olen puuhaamassa jotain ja käyn kesken toisessa huoneessa, niin hukkaan matkalla jo monta tavaraa. Kyniä, avaimia, kännykkä, sakset yms löytyy milloin mistäkin, jos ollenkaan. Toiseksi olen aika toivoton mekaanisten vempaimien kanssa. Minulla on varmaan jotenkin huono karma tai jotain, mutta miksi niin moni laite menee rikki jäljiltäni?


Lähetän saman haasteen edelleen ainakin  NooralleErikalle ja Annelle. Olisi kiva kuulla myös mitä Loimuava kertoo itsestään lisää. Hän osaa niin hyvin kirjoittaa.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...