lauantai 7. tammikuuta 2012

Matka Napapiirille

Kävimme tapaamassa entistä luokkakaveriani Anua lapsineen Rovaniemellä. Matka sinne oli pitkä (n.10 tuntia) ja ajokeli huono. Kotoa lähtiessämme ei ollut lunta juuri nimeksikään, mutta perillä Rovaniemellä oli kunnon talvi. Onneksi pakkasta ei ollut kovin paljon, enimmillään -8 astetta. Oli hauska irtautua vaihteeksi arjesta, telkkarista ja tietokoneesta ja olla pienten lasten seurassa.


Pyhäjärvellä oli jo näin paljon lunta.

Pysähdyimme syömään Oulussa.

Tuulilasin pyyhkijät jäätyivät vähän väliä.
Tuli vielä annos joulua kun vierailimme seuraavana päivänä Rovaniemeltä 10 kilometrin päässä olevassa Joulupukin pajakylässä. Se on ihan Napapiirin rajaan tehty paikka, josta löytyy Joulupukki ja kaikenlaista puuhaa ja nähtävää lapsille ja jouluhmisille. Paikka oli täynnä turisteja, etenkin venäläisiä.



Jääveistospuisto



Napapiirin raja konkreettisesti

Minä, Kauko ja Perttu

Tienviitoista ei löytynyt Barcelonaa, mutta Madrid kyllä (kaukana on...)

Postitoimisto, josta voi lähettää kirjeitä virallisella pukinkonttorin leimalla.

Torstaina kävimme kävelyllä Rovaniemen keskustassa. Liikkeellä oli paljon ihmisiä, ja taas suurin osa turisteja.


Pikku Paavo


Perttu piirtää.

To the Arctic Circle
In the last few days we visited our friend Anu, who lives in Rovaniemi with her children. Journey there was long (approx. 10 hours) and we had poor driving conditions. Fortunately in Rovaniemi it was not so cold...about -8 degrees. It was fun for a change to break away from everyday life and have young children around.

The next day we visited in Santa Claus village which is about 10 km from Rovaniemi. There you can find the Arctic Circle limit, Santa Claus and other attractions.  The place was full with tourists, especially Russians.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...