sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Puuhakas viikonloppuni

Pari viimeistä harmaata pilvistä päivää saivat minut hieman lamaantumaan, mutta onneksi aurinko paistaa taas ja mielikin kohosi sen myötä. Tässä pari kännykuvaa eiliseltä mosaiikkipäivältä Lahdesta. Siellä hurahtikin taas koko touhukas päivä nami-tesseroita leikatessa, ryhmitellessä ja liimaillessa:



Opettajamme uusimpia töitä

Minun työni jäi kesken; täytyy tehdä kotosalla loppuun.

Moni teki taas vanhoista keilapalloista koristepalloja. Minä en halunnut tänä vuonna...ei vain ole tilaa sellaiselle.

Tänään söimme ensimmäistä kertaa parvekkeella lounasta. (Ei tuo keitto oikeasti noin laihaa ollut, tässä on vain maukkaat liemijämät jäljellä...!)

Ostin lempparikukkiani tulppaaneita parvekkeelle. Illalla saimme vieraita, jotka toivat paljon keltaisiakin tulppaaneja, ihanaa!


Loppuun laitan netistä löytämäni tsemppikuvan. Jos ensi kesänä jaksaisin jo kirmailla BCN:n rannalla...hehe. Tarkoitus on  nimittäin Erikan kanssa aloittaa lenkkeily ensi viikolla. Käytämme Kuntoplussan nettisivuilla olevaa aloittelijoille tarkoitettua ohjelmaa. Siinä ensimmäisen viikon juoksut eivät päätä huimaa jopa minun kohdalla. Juoksukuntoa nimittäin ei meikäläiseltä löydy ainakaan vielä yhtään. Nyt kun aurinkokin taas paistaa ja tiet alkavat olla sulia, tuntuu tosi kivalle laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä viuhtomaan!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...