sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Uusi jakso elämässä

Kaksi aikalailla puuhakasta päivää takanapäin. Perjantaina olin viimeistä päivää työharjoittelussa, joten nyt katsotaan miten tästä eteenpäin. Varmaan etsin edelleen itselleni "oikeita" töitä, mutta jos ei löydy mitään, kyllä se Barcelona houkuttelee yhä enemmän. Halvempihan siellä on asustaa.

Järjestin torstai-iltana ihanat mosaiikit järjestykseen omaan pakkiin.
Sain töissä herkullisen Estelle-prinsessa leivoksen lähtiäisiksi :)

Olin perjantaina töiden jälkeen menossa jälleen mosaiikkikurssille, joten kannoin raskasta mosaiikkitarvikepakkia mukanani. Minulla oli aikaa, joten poikkesin ensimmäistä kertaa Lahden Muotohuoltamossa.Se on entisen Riku Motorin tiloissa. Odotin jotain hienoja designjuttuja ja ideoita, ehkä näkeväni jonkun tutun muotoilijankin paikalla. Siellä oli kuitenkin yksi näyttelysali, jossa jonkun suunnittelemia vaatteita ja koruja. En edes tykännyt niistä, makuasia.

Kuva netistä, kyllä täällä vielä lunta on!

Kävin myös muutamassa kaupassa tsekkailemassa kevätkenkiä ja keväisiä vaatteita. Ihanaa, nyt on tulossa jälleen hehkeämpiä ja syvempiä värejä muotiin, minulle eivät mitkään pastellisävyt sovi. Unelmoin jo hankkivani ensi kesäksi oranssit tolppakorkkarit!

Tälläiset Paco Gil -tyyliset voisivat olla ihan kivat. (kuva netistä)




Tässä pari teinimäistä kännykuvaa Gina Tricot`n sovituskopista napattuna. Vasemmanpuoleista paitaa en ostanut, ehkä se oli liian kasarivaikutteinen sittenkin. Oikeanpuoleisen kuvan topin nappasin mukaan, se sopii kivasti kesällä valkoisiin farkkuihin tai hameeseen!



Aikuiskoulutuskeskuksen edessä oli ISO sininen jääpallo!

Siellä mosaiikkikurssilla oli kivaa. Meitä on reilu 10 naisen ryhmä, jonka keski-ikä on aika korkea, varmaan lähelle eläkeikää. Oli hassua huomata miten energisiä ja taitavia harrastelevat mummot ovat. Kahvitauolla nämä konkarit vertailivat harrastuksissa saamiaan "vammoja", kuten peukaloon kapseloituneita lasinsirpaleita ym.

Lauantaina minulla oli jälleen mosaiikkikurssia aamuyhdeksästä kolmeen saakka. Sain valmiiksi Nooralle tekemäni romanttisen mosaiikkityön. Kurssin jälkeen Erika ja Kauko hakivat minut, ja menimme Nooran ja Sampsan tupareihin. Sieltä jatkoimme matkaa veljeni Markon luokse, hänkin muutti Lahteen. Tulipas taas herkuteltua, Nooralla oli porkkanaleivoksia ja Markolla suklaamuffinsseja. Huh!



Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...