torstai 27. joulukuuta 2012

Joulunaikaa 2 / Christmas time 2

Barcelonan jättiläisetkin kävivät jaloittelemassa eräänä päivänä. Emme ole kulkueita vielä nähneet, mutta pari jättiläistä oli tuulettumassa ohi kävelessämme.




Joulupipareita löysimme Ikeasta







Iso teos aukiolla


Espanjanopiskelumme sai rutkasti lisäpuhtia tästä hankinnasta: ostimme nimittäin television. Täällä on paljon kanavia ja suurin osa on dubattu espanjaksi päälle. Laitoimme vielä espanjankielisen tekstityksen päälle, joten nyt uudet sanat jäävät paljon nopeammin päähän ja vanhat palautuvat mieleen. Kivaa!

Nuoret iloiset rakastavaiset :)
Mieheni oli luvannut mennä erääseen suomalaiseen perheeseen jouluaattona joulupukiksi ja sai houkuteltua Erikan tontuksi mukaan. Tässä he pukeutuvat rappukäytävässä. "Esitys" oli kuulemma onnistunut ja lapset innoissaan.



Pukkireissun jälkeen kävimme aattona katedraalissa. Siitä kerroin jo tässä postauksessa enemmän.






Vähän jännitti miten ihmeessä saan mitään joulutunnelmaa tänne asuntoomme, koska asumme edelleen remontin kourissa. Ostin halvasta kiinalaisesta kaupasta punaisen paperipöytäliinan, leikkasin siitä ikkunakoristeita ja laitoin tyhjiin viinipulloihin kynttilöitä. 

Joulupäivälliseksi söimme yksinkertaisesti perunaa, uunilohta ja erilaisia lisukkeita. Herkullista oli! Espanjalaistyylistä oli jälkiruoka, se oli kermainen jouluhalko, nami.









Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...