maanantai 30. huhtikuuta 2012

¨Koiranäyttelyssä / Dog show

Kävin eilen elämäni ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä Erikan kanssa. Oli varsin mielenkiintoista nähdä niin montaa erilaista koirarotua kerralla ja miten tuomarit tutkivat koiria ja valitsivat niistä parhaat.

Alunperin tarkoituksemme oli mennä tutkimaan Jack Russelin terriereitä, koska Erika miettii hankkivansa joskus sellaisen. Kyllähän siellä mukavasti aika kului ihmetellessä.



Tämä koira oli meidän molempien suosikki


Uskomaton turkki tällä silkkiterrierillä

Joka paikassa viimeisteltiin ja trimmattiin koiria näyttelykuntoon


Osa odotti kiltisti häkissä vuoroaan, osa haukkui koko ajan

Toiset ottivat rennosti odottamisen

Välillä oli vähän kränääkin


Jotkut koirat olivat älyttömän suuria

Usein kaikkein isoimmat olivat niitä lempeimpiä
Yesterday I was for the first time in my life in a dog show with Erika. It was quite interesting to see so many different dog breeds at one time and how the judges chose the best of them.
Jack Russel Terrier was the cutest of them all. Erika is planning to have one of her own someday. 

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kaappeja koluamassa / Digging the closets

Värikollaasihaasteesta löytyy tänä sunnuntaina punaisia ja sinisiä värejä. Koska jonkinlaista kevätsiivousta pitäisi ainakin alkaa suunnittelemaan, oli hyvä syy lähteä kameran kanssa kaappeja tonkimaan. 

Omasta "askartelukaapistani" (jonka pohja on loputon...) löysin vernissapulloja, hyllystä löytyi unikirjanen ja keittiön puolelta loput aiheet. Tein kuvista hieman etikettimäisiä ja sommittelin ne raitapohjalle.

Mukavaa vappua muuten kaikille!


Muiden kollaaseja löydät täältä. Haasteen värit ovat siis nämä:


This Sunday at Color Collage can be found red and blue colors. I decided to search subjects from my closets.

At my "hobbycloset" (it`s bottom is endless ...) I found varnish bottles, from shelf a little book for dreams and the rest from the kitchen. I made my photos look like labels. 

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Barcelonaa kaivaten / Missing Barcelona

Minulla riittää kuvia viimeiseltäkin Barcelonan matkaltani, joten tässä jo ikävöidessäni sinne takaisin laitan näitä kuvia tänne lisää:

I have many pictures from my last visit in Barcelona so now when I`m already missing back there I`ll show you some photos:


Kävelyretkellä Lessepsissä...parvekkeet koristeltu hienosti Katalonian lipuin

En rehabilitacion...katalaania, ja tarkoittanee "remontissa"

Catedral de la Santa Creun edessä

Katedraalin ympäristössä on usein taitavia soittajia ja laulajia


Taiteilijat myyvät töitään

Ramblasilla saa pilapiirroksen itsestään
Turkoosit korut taitavat olla muodissa?

Rock -aiheinen balettiesitys olisi varmaan ollut jänskä

Metalliovigrafiikkaa

Vanha ovi + paljon mainoksia =upea taideteos

Lempivärejäni, Espanjan värit..

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Jotain lohduketta / Some comfort

Tässä on jälleen palauduttu Suomen kamaralle. Tällä kertaa tuntui jotenkin erityisen kurjalta lähteä Barcelonasta. Se alkaa jo tuntua kodilta, vaikka keskeneräinen remonttityömaa tavallaan vielä onkin. Onneksi aurinko on täälläkin paistanut nyt ihan kohtalaisesti ja olihan täällä kotona nuorimmaiseni Erika odottamassa. 

Olemme jälleen yhdessä katsoneet hömppäsarjoja, leiponeet ja höpötelleet. Suunnittelemme tässä samalla hänen yo-juhliaan. Kutsukortit ovat tilauksessa, yksi kuivakakku on leivottu pakastimeen ja muutenkin juhlaa suunniteltu. Aikamoinen prosessi taas.

Jälleen on tehty uusi versio loimulohesta kalatiskille. Se on sinihomejuusto-loimulohi, ja minähän innostuin heti  ostamaan reilun palan. Loimulohta tulen ehdottomasti Espanjassa kaipaamaan! Tässä ei juuri yhtään maistunut se homejuusto, mutta tosi hyvää silti.




Lumi on hyvin sulanut täällä meidän leveysasteilla sillä välin kun olin poissa. Ikävä kyllä se paljasti samalla myös ne ikävät roskat ja muut jätteet, mitä talven aikana on katujen varsille heitetty...



Mieheni oli Barcelonassa ostanut ihovoiteeksi Johnsonin vauvaöljyä ja innostuin siitä niin, että ostin täältä samanlaista. Purkki oli erilainen, mutta tuote muuten ihan samaa. Siinä on ihana mieto jasmiinin tuoksu, josta minäkin pidän. Yleensä en voi sietää liian hajustettuja voiteita ja alankin aika pian aivastelemaan.

Erika innostui tänään leipomaan Suklaahippukeksejä. Näitä tulee varmaan myös yo-juhliin. Meikäläinen lohduttautuu Suomi-kulttuurishokistaan mutustelemalla näitä herkkupipareita ja katselemalla lisää hömppää. Löytyisiköhän kirjastosta Serranosarjaa...hmm?

Mukavaa viikonloppua kaikille!



Taikinapallot

Valmiit keksit
Once again I`m back in Finland. This time I was really sad leaving  Barcelona behind. The city is beginning to feel like home, even the incomplete renovation. Fortunately, the sun is shining here too, and after all here at home was waiting my youngest child Erika.


We are together again watching soap series, baking and talking. We are also planing her graduation party which is early June. Invitation cards are on order and one cake is baked in the fridge. Quite a process again.

The snow has melted already but you can see the dirty part of it: everywhere is garbage in the nature. Anyway, have a nice weekend you all my readers!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla / Two birds with one stone

Ajattelin oikaista tällä kertaa ja osallistua kahteen valokuvahaasteeseen samalla postauksella, ja vielä samoilla kuvillakin. Makrohaasteessa aiheena on Kirjain / Sana. Valokuvatorstaissa taas aiheena on etsiä oman blogin tilastoista sanoja, joilla blogiin on tultu ja ottaa näiden pohjalta kuva. Mielestäni nämä aiheet voi hyvin yhdistääkin.

Blogini tilastoista kävi selville, että tänne on eksytty eniten seuraavilla sanoilla: Espanja, Barcelona ja mosaiikki. Espanjasta nappasin lämpimät, auringonkultaamat värit, Barcelonasta taas tulee mieleen Gaudin mosaiikinkäyttö. Koska itsekin harrastan mosaiikin tekoa (pienemmässä mittakaavassa tosin kuin talot...), valitsin tämän tekemäni mosaiikkikirjaimen, joka on etunimeni (Sari) ensimmäinen kirjain.


Ja tottakai mieleeni tulee Barcelonasta myös Desiqual. Ihana vaateketju, joka on muuten Barcelonassa 1984 perustettu! Vaatteet ja laukut ovat niin ihania ja värikkäitä, että voisin pukeutua pelkästään niihin. Ikävä kyllä hintataso on aika korkea meikäläisen tämänhetkiselle budjetille. Omistan silti yhden paidan ja ison kassin, jotka ovat sieltä ostettu. Tätä brändiä kopioidaan myös paljon, ja niitä kopioitahan saa sitten halvemmalla.

Tässä Desiqual -kassini yksityiskohtia...joista myös ylläri-ylläri löytyy tuo S (niinkuin Sari)






These photos are all for Macro challenge -and for Photo thursday -challenge. The subject is a letter or a word. The mosaic S is the first letter of my first name (Sari) The Desiqual bag has also S -letter. By the way, Desigual is founded in Barcelona 1984.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Santa Caterina ravintola / Santa Caterina Restaurant

Eräs suosikkiravintolamme Barcelonassa on Santa Caterina. Sen löysi sattumalta viime kesänä eräs vieraamme, kun olimme kävelyllä. Parasta on, että se on tässä ihan lähellä meitä. Se on Santa Caterina -markkinahallissa, baarin takana -eli vähän piilossa.







Ravintola aukeaa tasan kahdeksalta illalla, eikä sinne voi tehdä pöytävarauksia etukäteen. Se on aina ihan täynnä ruokailijoita, sekä paikallisia että turisteja. Hintataso on varsin kohtuullinen. Ruokalistalta löytyy valintoja moneen makuun. Tunnelma ravintolassa on modernin skandinaavinen. 






Me tilasimme molemmat -jälleen -tofua ja riisiä, koska tofua on aika vaikea löytää täältä kaupoista 
-ainakaan kohtuuhintaan. Todella maukasta tofua curry-kookooskastikkeessa. Kastiikkeessani oli muuten sydämenmuotoinen laakerinlehti! 

















One of our favorite restaurants in Barcelona is Santa Caterina. It is very near at the same building with Santa Caterina Market. The restaurant opens at 8.00 p.m. You can`t make reservation beforehand. Prises are reasonable and the food is great. 


We ate tofu with coconut curry. It was really delicious. It´s hard to find tofu at shops. 

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Rannalla / On The Beach



Aamupäivällä oli vähän vielä kolea ilma, mutta aurinko alkoi paistaa sen verran lämpimästi, että ajattelimme lähteä käymään rannalla. Ihmisiä oli aika paljon liikkeellä, etenkin urheilemassa. Muutama surffarikin näkyi meressä ja jotkut ottivat uikkareissa aurinkoakin.


























In the morning was a bit cold, but luckily the weather turned out to be quite warm today. So we desiced to go to Barceloneta Beach. There were quite many people, most of them doing workout or just enjoying the sun.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Sant Jordin päivä / Saint George`s Day

Tänään juhlitaan täällä Kataloniassa ja melkein koko Espanjassa Sant Jordin päivää. Se on vapaapäivä ja muistuttaa Ystävänpäivää. Pääideana on vaihtaa lahjoja ystävien ja rakkaiden kanssa. Miehet antavat yleensä naisille ruusun ja naiset miehelle kirjan. Tänään myös juhlan kunniaksi Parlamenttitalo on poikkeuksellisesti avoinna yleisölle ja koristeltu ruusuin.

Suomessa vastaava juhla ei ole niin tunnettu, mutta tuttu kuitenkin. Se on Kirjan ja Ruusun päivä. Wikipedia kertoo päivästä vielä näin:

Vuonna 1995 UNESCO julisti katalonialaisen Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi. "Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina"

Rafaelin maalaus Saint Jordista (netistä)

Lähdimme aamupäivällä liikkeelle ja  katukuvassa huomasikin, että ruusukauppiaita oli joka kulmassa. Myös tässä Palau de la Musican edessä, jonka ohi kuljemme lähes päivittäin:



Kävimme Maresme Forumin ostoskeskuksessa tänään etsimässä tänne printteriä. Onhan siellä kaikenlaisia kivoja liikkeitäkin, joissa on kiva kierrellä ja katsella. Löysin jotain kivoja tuliaisia. Ostimme sieltä myös kaksi pakettia herkullista jogurttimarjajäätelöä pakastimeen. Onneksi se ei sulanut matkalla (10 min metrolla ja 10 min kävellen)

Kävelimme ostarin ulkopuolella ja hetken näytti siltä, että nyt alkaa sataa...(tuo upea sininen talo on ostarin vieressä oleva museo)

Aamulla vielä nauroimme, että Kauko antaa juhlapäivän kunniaksi minulle tuon "perintökaktuksen", joka on säilynyt pienellä ranskalaisella parvekkeellamme hengissä...ja minä Kaukolle juuri lukemani kirjaston kirjan (kunhan hän myös sitten palauttaa sen tullessaan) Mutta mieheni toikin kaupasta yllätykseksi minulle kauniin punaisen ruusun!


Tämä jogurttimarjajäätelö on maailman parasta!

Nyt voimme täälläkin tulostaa maihinnousukortit kotosalla!

Tämä kuva on lähikaupastamme Charterista, jonne olimme menossa, ja yllätyimme kun se olikin parin päivän sisällä hävinnyt. Hetken päätämme pyöriteltyämme ja asiaa pohdittuamme huomasimme tien toisella puolella tutun kauppiaan viittelöivän ja nauravan meille. Kauppa oli siirtynyt sinne!




Ostin kiinalaisesta kenkäkaupasta kympillä tälläiset söpöt tennarit!
Kohta lähdemme illalla vielä syömään läheiseen tuttuun ja hyväksikoettuun ravintolaan, nami!

Today is Saint George`s Day in Catalunia. It means men give women roses, and women give men a book to celebrate the occasion—"a rose for love and a book forever."  



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...