perjantai 18. tammikuuta 2013

Erilainen päivä / Different Day

Olemme törmänneet täällä hämmästyttävän ystävälliseen käytökseen. Kaikki ovat hyväsydämisiä ja auttavat toinen toisiaan -ja tarvittaessa myös meitä. Varmasti siihen vaikuttaa sekin, että ajat ovat aika huonot, kaikessa halutaan siis säästää -ja järkeväähän se onkin. Pikku kerrostalomme ensimmäissä kerroksessa asuu katalonialainen Bea, joka on tullut meille tutuksi jo parin vuoden takaa. Hän hoitaa täällä postimme ollessamme Suomessa. Vastineeksi me taas autamme häntä tarvittaessa.

Kuten silloin, kun meillä yöpyi kerran hänen ystävänsä Tami. Hän on amerikkalainen ja asuu Barcelonassa. Häneltä hajosi kuumavesivaraaja ja hän pyysi Bean kautta miestäni vaihtamaan vanhan uuteen. No, minä menin tietysti mukaan, halusin tutustua tähän Tamiin.

 Tami se vasta korkealla asuikin! Laskimme yhteensä 111 rappusta! Rappukäytävä oli kauniisti rapistunut, ihan kuin vanhoista elokuvista.

Tami tarjosi meille ja Bealle valmistamansa lounaan. Oli herkullista kasvis-borssikeittoa, salaattia ja perunalaatikkoa. Hän on loistava kokki! Minä ihastuin myös totaalisesti hänen asuntonsa boheemin rentoon sisustustyyliin ja nappailinkin siellä innokkaasti kuvia (luvan kanssa tietty).




Lämminvesivaraaja oli keittiössä ja se oli jo vaarallinen. Mieheni otti sen irti ja lähdimme kolmisin Tamin kanssa kiertelemään rautakauppoja ja kyselemään uusien lämminvesivaraajien hintoja.


Tajusimme parin putiikin jälkeen, että olisi voinut netistäkin katsoa parin ison kaupan hintoja ensin. Onneksi olimme lähellä meidän asuntoamme, joten poikkesimme meille. Löysimme edullisimman Bauhausista ja lähdimme sinne metrolla. Kävelymatkaakin riitti vielä parikymmentä minuuttia.

Tamin ihana terassi oli täynnä kauniita yksityiskohtia ja -kaktuksia. / Tami`s lovely terrace is full of cactuses and lovely details.



Aurinkoisina päivinä taustalla oleva riippumatto on varmasti ihana!




























Bauhausista todella löytyikin varaaja edullisesti ja päätimme tulla bussilla takaisin, ja pääsimmekin sillä Catalunyalle saakka.

Mieheni kiinnitti uuden varaajan ja letkut paikalleen ja alkoi täyttää säiliötä vedellä. Kun se oli lähes täynnä, mieheni huomasi metallitanko, jonka avulla se on seinään kiinnitetty, alkoi taipua uhkaavasti. Säikähdimme kaikki, koska painava säiliökin alkoi kallistua samalla.

Tami halusi maalata samalla varaajan taustan valkoiseksi.
Kello alkoi olla jo aika paljon, mutta ei auttanut kuin tyhjentää säiliö jälleen vedestä. Tami ja minä vaihtelimme ämpäreitä ja Kauko piti varaajaa paikallaan. 50 litraa kestää yllättävän kauan tyhjentyä, koska painetta ei voinut kovin suurelle laittaa!

Olimme kotona vasta iltakymmeneltä ja menimme seuraavana päivänä jatkamaan operaatiota. Mieheni keksi lisätueksi kiristyshihnan, jola säiliön sai paremmin seinään kiinni. Täytimme säiliön uudelleen, ja sitten se vaikuttikin turvallisemmalta.




Tamin kylpyhuoneeseekin piti vaihtaa suihkuteline. / Bathroom


Tamin ihania teekannuja (huom, seinä on vino, ei hylly!) / Tami`s lovely teapots!


Palkkioksi vesivaraajan vaihdosta ja muista pikku hommista mieheni (ja minä myös!) saa Tamilta Thai-hieronnan. Hän on Thaimaassa kouluttautunut ja osaa tekniikan. Tosi kivaa! 

Our fnew friend Tami had a broken hot-water heater and my husband and I went to change it. It was quite an adventure. The new one fell almost off the wall, because of the bad metal bend. Next day we went to repair it. (please use the translator for better translation!) For fee Tami gives us (also for me!) Thai-massage- wow that`s nice!
































9 kommenttia:

Mine kirjoitti...

Heippa! Olen palannut reissuiltani ja kävin lukaisemassa ja katsomassa kaiken sillä aikaa postaamasi. Tämä oli mukava ja hyvänmielen postaus. Hyvä kannattaa panna tosiaan kiertämään...

Selma kirjoitti...

Olipa kivaa lukea tämä juttu. Kyllä maailmalla katse avartuu. Minä matkustan niin vähän, siis en juuri ollenkaan :)

Yaelian kirjoitti...

Onpa kivaa kun on tuollaisia naapureita ja naapurit auttavat toisiaan:) Tamin terassi on kiva:)

Kiiris kirjoitti...

Naapurisapu on tärkeää! On muuten tosi symppis tuo terassi ja upeat vanhat puurappuset talossa.

Matkatar kirjoitti...

Hei vaan ja tervetuloa onnistuneelta reissulta kotiin! Kiva kun jaksat lukea blogiani noin tarkkaankin. Ja kyllä, kun autetaan toinen toisiamme, saamme elämältä paljon enemmän!

Matkatar kirjoitti...

No, kaikki eivät halua matkustella...mutta kiva että juttuni kiinnosti sinua :)

Matkatar kirjoitti...

Juu, olemme siinä mielessä onnekkaita -olemme löytäneet täältä hyviä ystäviä. Minäkin rakastuin tuohon terassiin...

Matkatar kirjoitti...

Näin on!

My life kirjoitti...

Yhteinen ilo ja hyöty. Mukava terassi Tamilla.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...