lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pitkäperjantai / Good Friday

Eilinen pitkäperjantai sujui ihan mukavissa merkeissä. Aamupäivällä lähdimme rannalle, minä juosten ja mies potkulaudalla. Siellä olikin paljon porukkaa. Huomaa että pääsiäinen on tuonut paljon lisää turisteja kaupunkiin ja yhä lämpenevä keli saa kaikki liikkeelle.



 Tuntui, että kevään virallisen alkamisen johdosta (21.3) rantakin oli siirtynyt kesäaikaan. Rantavahdit olivat tulleet paikalle, rantatuolit tuotu paikoilleen, ravintolat täyttyneet ihmisistä ja paikallisetkin uskaltautuneet rannalle.





 Uimaan en mennyt vieläkään, mutta ah miten ihanalta raikas vesi tuntui varpaissa hikilenkin jälkeen!



 Illalla menimme katsomaan pääsiäiskulkuetta katedraalille. Menimme hyvissä ajoin, ja siellä näkyi kertyvän ihmisiä mielettömät määrät joka puolelle. Näimme puisen ristiinnaulitun, ja oletimme, että kulkue jäikin siihen täällä. Telkkarissa oli nähty mitä hienompia kulkueita muissa Espanjan kaupungeissa.


Siirryimme Jaume-aukiolle mielessämme etsiä jostain jäätelöt. Siellä oli vieläkin enemmän ihmisiä, emmekä päässeetkään enää eteenpäin. Jäimme massan mukana odottamaan, ja pian varsinainen kulkue saapuikin kohdallemme. Ensin tulivat "punahuppuiset ukkelit" (merkitys jäi kyllä epäselväksi meikäläiselle...) ja sitä seurasi rakennelma, jossa oli Maria kuollut Jeesus sylissään. Perässä tuli vielä tummapukuisia "surijoita".


 Kulkue oli aika pieni, mutta tunnelma oli harras ja väki tien varsilla hiljeni kunnioittavasti. Kun kulkue oli mennyt, suuri osa ihmisistä lähti seuraamaan sitä, me taas lähdimme toiseen suuntaan, -ja löysimme jäätelöt!



7 kommenttia:

Linda kirjoitti...

Great photos. Happy Easter.

orvokki kirjoitti...

Aivan kertakaikkisen erilaista pääsiäistä vietät siellä kuin me täällä... on se niin väärin :)

Mutta kaikesta huolimatta, oikein hyvää Pääsiäistä sinulle & com.

Sirpa kirjoitti...

Aah...kävellä paljain varpain hiekkarannalla...eikä lumessa ;))

Mukavaa maaliskuun viimeistä päivää.

Nonna kirjoitti...

Siellä on jo rantakelit ?! Voi ihanaa. Täällä on vielä isot kinokset lunta...

Hietatar kirjoitti...

Onpa upeaa hiekkarantaa, jo passaa paljasvarpain kuljeksia.
Ulkoterasseillakin tarkenette olla...
Niin on erilaista maailmalla...;))

Kukkaiselämää - My flowering life kirjoitti...

Kiitos, kun toit vähän espanjalaista pääsiäistunnelmaa tännekin. Joskus olen ollut Kanarialla pääsiäisenä seuraamassa kulkueita. Hienoja. Espanjassa panostetaan noihin uskonasioihin.

Vivi Vinna kirjoitti...

Ihania tunnelmia espanjalaisten pääsiäisen vietosta! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...