maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tito yökylässä

Saimme viikonloppuna hoitoon Nooran ja Sampsan chihuahuan Titon, koska nuoret lähtivät kavereineen mökille uimaan. Ensimmäisen tunnin se oli ikävissään, ja ihmetteli minne "mami" oikein hävisi ja juoksi koko ajan tielle etsimään. Sitten se hyväksyi tilanteen ja päätti ottaa kaiken ilon irti tilanteesta.

 Se tuli työmaalle mukaan ja oli kovasti kiinnostunut viemäriputkien liittämisestä.


Pikku pomottaja käy tarkastamassa tilanteen.
 Peitimme hankalat nurkat lecasoralla, ja Tito tykkäsi noista pikku papusista. Se leikki niillä ja pomppi niiden päällä. 

Ihan hulluksi innosta se tuli siinä vaiheessa kun mies haravoi soraa oranssilla haravalla. Se ajoi haravaa takaa, kuopi soraa ja potki sitä ympäri huonetta.



Illalla veimme sen mukanamme kotiin nukkumaan. Se nukkuikin meidän vieressä koko yön kiltisti. 

Sunnuntaina olimme valmistautumassa mieheni kummipojan rippijuhliin. Päätimme ottaa Titon mukaan, ettei sen tarvinnut olla yksin.

Viimeistään aamuun mennessä Tito oli hurmannut meidät -mieskin syötti sille omenaa massunsa päältä!

Autossa matkalla juhliin

 Rippijuhlissa olikin Titolle jännittävää: siellä oli talon musta kissa, josta kuulimme hurjia huhuja. Paikalla oli myös tuttu Tytti -koira. Tytti ja Tito olivat kovasti kiinnostuneita toisistaan, mutta Tytti ei oikein ymmärtänyt miten pieni Tito oli ja meinasi kaataa sen innoissaan.

Kaikkein pelottavin juttu Titolle taisi olla kuitenkin juhlissa ollut 4-kuukautinen vauva, joka vierasti kaikkia ja itki kimeällä äänellä. Se ei varmaan ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa ja ihan tärisi kauhusta.

 Illalla veimme Titon kotiin, eikä se ollut ensin moksiskaan. Kyllä se sitten juoksenteli innoissaan kotona, hyppäsi mamin syliin ja kävi herättämässä mamin poikakaverin päiväunilta.

Viikonloppu oli hyvää harjoitusta elokuuta varten, jolloin Tito tulee meille kahdeksi viikoksi kun nuoret lähtevät Barcelonaan.

7 kommenttia:

Noora kirjoitti...

UIi. Kiva et oli Titolla mukavaa :)

Kukkaiselämää - My flowering life kirjoitti...

Titolla oli oikea seikkailupäivä!

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ihana pieni apuri ja melkoinen hurmuri!

Irmastiina kirjoitti...

Voi miten suloinen Tito♥

Nonna kirjoitti...

Voi mikä mussukka!!

Satu kirjoitti...

Ihana kertomus ja ihana Tito. <3 Hyvin selvisi Tito jännittävästä viikonlopusta. :-)

VillaVaahtokarkki kirjoitti...

Hei kiva, kun tulit visiitille blogiini, niin löysin tänne. Teillä on tosi mielenkiintoinen remontointiprojekti meneillään ja hurjasti olette jo parissa kuukaudessa saaneet aikaan. Jään mielenkiinnolla seuraamaan:)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...