tiistai 13. elokuuta 2013

Uusi terassi



Kun lähtökohta näytti vielä vähän aikaa sitten näin hurjalta, tuntui siltä, että remonttimme Keltaisella tuvalla etenee hitaasti. Talon kruunu, eli terassi oli käytännöllisesti katsoen hajoamispisteessä ja suoraan sanottuna vaarallinen.

Tällä hetkellä kuitenkin sisätilat alkavat olla hyvällä mallilla ja odottelemme betonivalun kuivumista, joten mies ehti tehdä terassia viime viikolla töiden jälkeen. Itse pääsin talolle vasta perjantaina, ja yllätys oli iloinen, kun uusi terassi alkoi jo hahmottua...


Terassin sisäkatto oli saanut uudet valkoiset laudat ja lattiassa oli kauniit ruskeat lämpökäsitellyt puut. Uudet pylväätkin seisoivat tukevasti paikoillaan. Alkuideana meillä oli levennykset pylväiden alaosissa, mutta mies olikin keksinyt kevyemmän idean; pelkät vinot listat pylväiden ja lattian rajaan. Minähän hyväksyin sen samantien.



Viikonloppuna terassin uudistus (ei kai voi puhua korjauksesta...) jatkui uusien rappusten ja kaiteiden rakentamisella.



Minä maalasin ja mies ruuvasi

Puutarhasta löytyi hauskan muotoisia laattoja portaiden eteen


Eikös tullutkin hieno lopputulos? Näistä uusista rapuista on nyt mukava ja turvallinen kävellä sisään. Vasemmanpuoleinen pikkuikkuna vaihdetaan vielä -samoin ulko-ovi...ja tietysti portaiden alusta siistitään kunhan keritään... ym.


12 kommenttia:

Kiiris kirjoitti...

Kun on taito hyppysissä, niin kaunista jälkeä tulee!!!

Tillariina kirjoitti...

Toden totta, valmista tulee pikavauhtia! Hieno tulee!!

Pepi kirjoitti...

Ei uskois samaksi taloksi enää tätäkään :)

Erika kirjoitti...

vähä hieno terassi :D

Perhotar kirjoitti...

Wau, hienoa työtä olette tehneet :) Talonne on aivan ihana !

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Upea!

arleena kirjoitti...

Tuli kaunista jälkeä.

Nonna kirjoitti...

Oi, upealta näyttää!

Jael kirjoitti...

Mikä muutos! Hieno siitä tuli:)

ritva kirjoitti...

Tulipa hieno terassi:)

Tiina kirjoitti...

No tuli! Todella söpönen. Nuo listat pylväissä oli hyvä idea.

Matkatar kirjoitti...

Kiitos ihanat! :D

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...