maanantai 18. marraskuuta 2013

Kuvien kertomaa

 Mitä tehdä kun sataa jo kolmatta päivää yötä-päivää? Olemme olleet aika paljon ihan sisätiloissa. Onneksi tänään taukosi vähäksi aikaa, ja ehdimme juuri käydä kaupassa ennen uutta sadetta. 
 
Innostuin tekemään kollaasia viime päivistä. Vaikka onkin ollut synkkää ja pimeää, on aurinko pariin otteeseen pilkahtanut. 
 
1+2: Eräänä päivänä kuului kova meteli  ja kaunis laulanta pitkän aikaa kadultamme. Aluksi ei näkynyt mitään, mutta lopulta katu täyttyi arabimiehistä. He lauloivat ja hakkasivat rintaansa samaan aikaan. Joku kantoi arkkua, joku lippua. Mies muisteli nähneensä vastaavan joskus aiemminkin. Pauke, joka kuului käsistä hakkaamasta rintakehiin, oli ihan mieletön. Mikähän juhla oli kyseessä? Jonkun pyhimyksen muisteleminen?
 
3. Eräs vanha ovi kadultamme. Hauska nähdä miten se puhdistettiin ja lakattiin. (nuo listat olisivat voineet olla erilaiset, hmm...)
 
4. Matkalla rautakauppa Servei estacioon näin aivan ihanan elefantin näyteikkunassa. Se oli suuri ja niin kaunis!
 
5. Katunäkymä lta-auringon paisteessa.
 
6. Gaudin suunnittelemia katukivetyksiä Casa Batllon lähistöllä.
 
7. Tämäkö on uusinta uutta koiran omistajille? Talutushihnan ja kantokassin yhdistelmä Servei estaciossa. Hupaisa!

EDIT: Kiitos Jael! (taas). Sain häneltä tietää, että 1+2 kuvissa muslimit juhlivat Ashura -nimistä juhlaa. Sitä vietetään profeetta Muhammedin pojanpojan Imam Husseinin yli 1 300 vuotta sitten tapahtuneen marttyyrikuoleman muistoksi. Ashura-juhlaan kuuluu osana myös se, että miehet ja pojat ruoskivat itseään ketjuilla hitaan rummutuksen tahdissa. Tämä rituaali kuvaa muslimien syyllisyyttä siitä, etteivät he tulleet Husseinin avuksi kun tämä joutui vihollisten piirittämäksi. (tiedot netistä)

Oli siis aukko sivistyksessä, mutta nyt tiedetään paremmin!
 

8 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Taisi olla ashura kyseessä...

http://en.wikipedia.org/wiki/Day_of_Ashura

Pieni Lintu kirjoitti...

Aika erikoisia tapoja sitä onkin ympäri maailmaa. :)

anumorchy kirjoitti...

Blogienkin kautta voi taas uutta oppia! On tama ihmeellinen maailma.

Pipsa kirjoitti...

Mielenkiintoinen tarina ja mielenkiintoisia kuvia! Blogien lukeminenhan on hyvin sivistävää näemmä, kun osaa vaan valita ne oikeat :)

Kiiris kirjoitti...

Ihana kuja tuo teidän katunne! Muutenkin hauska, eläväinen kuvakooste.
Toivotaan sinne aurinkoa. Täälläkin sataa ja tuulee ihan hurjana.

Matkatar kirjoitti...

Jael: Kiitos kovasti! Oli pakko heti kertoa tiedosta muillekin :)

Pieni Lintu: Kyllä, oltiin itsekin ihan ihmeissämme:)

anumorchy: Niimpä, heh!

Pipsa: Kiitos :)

Kiiris: On se jännä pikku kuja, aina siellä sattuu ja tapahtuu jotain mielenkiintoista. Ja jos ei siellä niin seuraavalla kadulla ;)

Harakka kirjoitti...

Kivoja juttuja kujallanne.
Ja meilläkin sataa kaatamalla ja koko päivän on satanut.

Matkatar kirjoitti...

Harakka: täällä onneksi paistaa taas :D

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...