sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Tärkeää asiaa!

Olin yksin kotona pari vuotta sitten ja katsoin nukkumaan mennessäni sängyssä läppäriltä elokuvan "Aavikon kukka." Se oli koskettavin elokuva, minkä olen koskaan katsonut.

Elokuva pohjautuu samannimiseen kirjaan, jonka Waris Dirien on kirjoittanut omasta elämästään ja tiestään köyhästä somalitytöstä kansainväliseksi huippumalliksi. Kirjassa ja elokuvassa kerrotaan myös, miten hänen sukupuolielimensä silvottiin somaliperinteen mukaisesti hänen ollessaan lapsi. Sittemmin Wariksesta tuli YK: hyväntahdon lähettiläs ja hän työskentelee naisten sukupuolielimien silpomista vastaan.



Tiesitkö, että viime torstaina 6.2 oli kansainvälinen tyttöjen sukupuolielinten silpomisen vastainen päivä? En minäkään, eli asiaa täytyy edelleen levittää kaikkialle ja auttajia saada liikkeelle.

Helena on koonnut omaan blogiinsa tästä tärkeästä asiasta koosteen tänne.  Luethan sieltä ja tule mukaan auttamaan! Tapoja on monia, joko levittämällä tietoutta tai rahallisesti jotain asiaa tukevaa järjestöä.

Itse päädyin tukemaan Planin kautta, koska luin heidän sivuiltaan, miten monet vanhat naiset, jotka ovat työskennelleet "silpojina", ovat Planin tietoiskujen kautta päättäneet lopettaa työnsä ja levittävät itsekin tätä silpomisen vastaista tietoa.



EDIT: Huom! Postaukseni tarkoitus ei ollut suositella leffaa tai kirjaa (vaikka kannattaa katsoa+lukea), vaan levittää tietoa ja havahduttaa ihmisiä -myös teitä AUTTAMAAN! 


6 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Hyvä!
Minä lisäsin tuon Planin vielä omaani ja jaoin facessakin.
Toivottavasti kaikki toimivat vaikkei kommentteja tulekaan!

Onhan tämä vähän "normaalista poikkeavaa" postausta :)

Helena ja Blackie The Cat kirjoitti...

Mahtavaa että innostuitte ihan oma-aloitteisesti jakamaan. Tyttölasten elämän tuhoaminen on saatava loppumaan. Dirien omaelämäkerta avaa silmät niin että huh huh.
-Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

VillaVaahtokarkki kirjoitti...

Siitä on jo aikaa, kun tuon kirjan luin, mutta hienoa jos siitä on tehty myös elokuva. Tosin en ole varma pystyisinkö sitä elokuvaversiota katsomaan...Hienoa, että nostit asian vielä linkkeineen esille, vaikka vrsinainen "merkkipäivä" menikin jo. Tää on tärkeä aihe pitää pinnalla, että silpomisen väkivalta saadaan maailmasta loppumaan!

Seijastiina kirjoitti...

No hui!

Jael kirjoitti...

Tärkeä asia tosiaankin,että tuo saadaan pois maailmasta.Toinen tyttöjä koskeva asia mikä pitäisi tuoda esille on kunniamurha ja lapsimorsiamien naittaminen.

Tiina / Namustellen kirjoitti...

Kiitokset kirjavinkistä. Olen joskus lukenut ko. henkilön taustoista jonkin jutun, mutta kirja on aina kirja.

(Muistaakseni) Aamulehti kirjoitteli tuolloin silpomisesta ja haastatteli siinä jotain "asianomaista". Ei voi kuin ihmetellä ja kauhistella. Mutta onneksi maailma muuttuu, pikkuhiljaa...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...