perjantai 11. huhtikuuta 2014

Sisustusta ja vähän remonttiakin


 Kurkistetaanpas taas vaihteeksi Keltaisen tuvan sisälle. Olemme olleet tasan kuukauden Suomessa, joten mitä siellä on tapahtunut? Itse asiassa ei hirmu paljon, mutta joka päivä sentään jotakin. Paikkoja on siistiytynyt, monet tavarat ovat löytäneet paikkansa ja remonttikin on edennyt, vaikka mies onkin  nyt töissä.

 Koska tauluja on paljon, ne ovat tiellä koko ajan. Osan olemme jo onneksi saaneet seinälle. Hmm..mitäs tuon pöytäryhmän päällä onkaan? Mies toi eräänä päivänä tuon lampun meille. Ihan siisti, mutta vähän tylsä. Leikkelin siihen hieman "köynnöksiä" paperista koristeeksi. Kelvatkoon kunnes joskus törmään siihen lamppuun...




 Kuten huomaatte, listoja puuttuu sieltä täältä, mutta ne joutuvat odottamaan lämpimämpää säätä. Ei näin kolealla ilmalla voi pihalla sahailla ja juosta sisällä koko ajan ovi auki...

Minua ei kuitenkaan keskeneräiset paikat tai jotkut puuttuvat listat häiritse, enemmän ottaa pannuun roinat. Työkaluja siellä täällä ja isoja laatikoita täynnä ties mitä -vanhoja albumeita, vanhoja verhoja, jättityynyjä yms...Pahinta on, että kodin kaappitilat alkavat olla jo lähes täynnä.
Miehen ollessa töissä olen näperellyt pikku remppahommia minäkin. Mm. säilyttämämme vanha kaunis ovi sai uuden maalipinnan. Se oli aika pahan näköinen, en huomannut ottaa kuvaa ihan ennen aloitusta. Tuo "ennen" kuva on vaiheesta, jolloin ovi on jo hiottu ja olen aloittanut kittauksen. Sehän oli ihan likainen, kellertävä ja reikiä täynnä. Lopputuloksesta tuli ihan kiva!


On ollut mukavaa kun eteisessäkin on nyt oikea lattia ja tuossa oikealla olevassa oviaukossa (wc) ovi. Valmista kuvaa en nyt ottanut, koska tuo kohta missä mies kuvassa istuu on nyt täynnä maalipurkkeja...ei niitä voi ulkonakaan vielä säilyttää. Ja jää kuvattavaa seuraavallekin kerralle!

 Vanha ihana pönttiksemme on ollut parina iltana käytössä ja toimii mainiosti vaikka nuohooja kai pitäisikin kutsua jo putsaamaan hormit. Koleana iltana se lämmittää niin mukavasti!


Mukavaa keväistä viikonloppua ja muistathan arvontoni täällä!

Our home is not ready, still some renovation and decoration to do. Actually quite much...but bit by bit it`s becoming Home. A nice place to live...have a nice weekend!



17 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Niin ne vaan hommat etenee :)
Mä sitten tykkään tuosta teidän lattiasta(kin), se antaa hauskaa särmää kuviollaan.

Kivaa viikonloppua sinnekin!

Marru kirjoitti...

Todella kauniilta näyttää!!!
Mukavaa viikonloppua :)

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Kauniilta näyttää...kyllä se remppa siitä etenee, vaikka mies töissä onkin..:)

Kuvittelija kirjoitti...

Pidän näkemästäni, mutta lattia saa erikoismaininnan.

Jael kirjoitti...

Kylläpäs näyttää hyvältä tuvassanne.Ja isolta,kuvittelin sen pienemmäksi.

Donna Hopkins kirjoitti...

Love seeing your home in progress. It's a joy to work together to create a safe and cozy place to live - looks like you are making great progress and your home is lovely.

anneaulikki kirjoitti...

Hienosti etenee Keltainen tupa , mukava kuulla ! Tuo kakluuni on upea <3 !

Harakka kirjoitti...

Hienoa jälkeä olette siellä saaneetkin!
Ja edellisessä postauksessa niin todella hienoja ja kauniita sinivuokkoja jo!

arleena kirjoitti...

Mukavalta näyttää ja paremmalla puolella jo olette, vain pientä viimeistelyä vaille.

Ame Amebadonna kirjoitti...

Oikein kauniilta näyttää :)
Mukavaa viikonloppua!

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Teidän remppa etenee vauhdilla ja kaunista tulee.

Kiiris kirjoitti...

Hyvä te! Pönttis ympäristöineen on kerrassaan ihana!

Erika kirjoitti...

Näyttää tosi hienolta, ku roinia on siistitty nurkista pois! :)

Suvenkeiju kirjoitti...

Tosi kaunista ja ihanat, tyylikkäät sävyt keittiössä.

Jutta// Projekti Verkaranta kirjoitti...

Upeat nuo keittiön yläkaapit. Ihanan raikkaat! Kyllä se remppa siitä vielä iloksi muuttuu :) Tiedän niin tuon tunteen työkalujen ja rojun keskellä. Ahdistaa, mutta onneksi se unohtuu pian kun saa jotakin valmiiksi!

Kivaa sunnuntaita!

Matkatar kirjoitti...

Kivoja ja kannustavia kommentteja, kiitos niistä!

Esther kirjoitti...

I love what you did with the lamp, so fun!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...