torstai 15. toukokuuta 2014

Ahkerointia

Viime päivinä on tapahtunut taas paljon puutarhassa. Maanantaina Erika tuli meille ja saimme yhdessä haravoitua pihan vielä kertaalleen oksista ja muista roskista. Sitten levitin kalkkia niihin kohtiin, mihin olemme suunnitelleet nurmikkoa. 

(huomaa hieno puutarha-asusteeni!)


Luiskin oli mukana, mutta se piti pitää kytkettynä ettei se juokse tielle.

Mies levitti vielä nurmikonsiemenet multaan. Tuli tosi hyvä fiilis kun tajusimme miten pitkällä ollaan!


Näyttipäs piha hassulta tässä vaiheessa...


Seuraavana päivänä sain postista tilaamani taimilaatikon. Sateesta huolimatta istutin heti illalla innoissani herttavuorenkilvet etupihalle talon eteen. Vaikea päättää laittaako taimet rivit vai rykelmään. Päätin laittaa riviin...vaikka tuossa välissä onkin pioni. Voihan niitä siirrellä jos näyttää hassulta!

Näistä risuistako minä maksoin -juurihan veimme jäteasemalle tälläisiä ison kuorman!
Tilasin myös 10 kpl isotuomipihlajan taimia takapihalle näkösuojaksi. Ne olivat hassuja keppejä ilman isoja juuripaakkuja...liotin niitä vähän aikaa ja istutin maahan.

Istutettunakaan taimet eivät näyttäneet juuri kummoisilta, mutta niistä pitäisi tulla kauniita, isoja pensaita, joissa on valkoiset kukkaset ja syötävät marjat. Sitäpaitsi lehdet muuttuvat oransseiksi syksyllä!


Taistelu voikukkia vastaan on alkanut!

Mitähän nämä ovat? Viime kesänäkin tekivät lehtiä kovasti, mutta ei tullut yhtään kukkaa!
Aurinkonauhukset laitoin tänään herttavuorenkilpien taakse etupihalle. Aika surkean näköisiä pikkutaimia nekin olivat, mutta toivottavasti niistä kasvaa kauniit keltaiset kukat kuten netin kuvassa oli...

Liljoja tilasin myös lisää, mutta erilaisia kuin puutarhassa olevat vanhat varjoliljat. Sipulit näyttivät kyllä hyviltä, eivätköhän nämä lähde hyvin kasvamaan!


Herkkua kotiloille!
Vanhoja saniaisia puutarhassa on yhteensä kuusi kappaletta ja ne kasvoivat viime kesänäkin tosi kauniisti. Nytkin ne ovat jo hyvällä alulla.

Tulppaanit sensijaan eivät ole oikein vieläkään auenneet. Aika outoa kun naapureillakin ne jo kukkivat...ehkä ne ovat säikähtäneet puutarhan mylläystä. Vai pitäisikö niitä jotenkin lannoittaa tms?

Eikö ala näyttää jo tosi kivalta tämä pihapiiri? Ero parin kuukauden takaiseen on huikea jo nyt!


6 kommenttia:

Marru kirjoitti...

No näyttää kyllä!!! Ihanaa ja ahkeraa viikonloppua :))

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Upeaa tulee. Ihana patsas! Nuo yhdet liljat ovat varmasti päivänliljoja. Mulla on tuollaisia oransseja.

Pepi kirjoitti...

Huikeeta vauhtia !
Äläkä yhtään huolehdi, mullakaan vielä yhtään tulppaania auki - ja naapurusto kukkii täysillä! Se vaan on niin että vanha puutarha on vanha puutarha, niin se meilläkin on muutaman vuoden kuluttua :)

Jael kirjoitti...

Hieno tulee tuosta puutarhastanne varmaankin;olette kovasti ahkeroineet:) Noita saniaisvauvoja jotkut pitävät herkkuna...

Mustis kirjoitti...

Ihailin kaupunkikävelysi ja sen hienot kuvat ja tämän puutarha-ahkerointisi samalla kertaa. Tyylikäs asu kuten asiaan kuuluukin:)

Matkatar kirjoitti...

Marru: Kiitos!

Satu Kukkaiselämää: Kiitos! Tuo patsas on tuliainen joltain automatkalta -se tuo kyllä luksusta rupuisempaankin puutarhaan :)

Pepi: Hii, kiitti :)

Jael: Olen niin innoissani tuosta puutarhasta, siellä on kiva ahertaa!

Mustis: Hii :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...