tiistai 20. toukokuuta 2014

Puutarhassa ja koirapuistossa



Jälleen kuuma kesäinen päivä alkaa olla takanapäin. Otin hommakseni puutarhakalustomme puhdistuksen kloriitilla. 

Kivaa kun nekin ovat nyt puhtaat, tässä on mukava nyt istua vieraiden kanssa kesällä. 

Pesin myös vanhan talon mukana tulleen pihakeinun. Sitä ei käytetty viime kesänä lainkaan, se jäi sinne viidakon keskelle kun ei ehtinyt sitä vielä kunnostaa. Pari irronnutta lautaa täytyy laittaa vielä kiinni ja ehkä ostan siihen jonkin kauniin pehmusteen. On siinä sitten ihanaa istua kahdestaan iltaa puutarhaa ihmettelemässä ja ihailemassa!



Illansuussa lähdimme Erikan ja Luisin kanssa koirapuistoon. Siellä oli jo pieni ruskea chihu nimeltään Ada. Yllättävän vähän kumpikaan oli kiinnostunut toisistaan.




Mutta minusta Ada oli aivan ihanan suloinen! Poltin muuten tänään aika pahasti käteni vedenkeittimen kuumassa höyryssä, siitä tuo side...

Koirapuiston isojen aitaukseen tuli suuri musta koira, jolle Luis alkoi räksyttää. Se olisi halunnut varmaan mennä mieluummin sen kanssa juoksemaan.

Kun Ada lähti, tuli tälläinen pieni uroschihu vielä paikalle. Molemmat nuuskivat kovasti toisiaan ja ärähtelivätkin vähäsen, mutta eivät innostuneet leikkimään tai juoksemaan. Tuntui, että Luis odotti vain koko ajan Titoa paikalle...


Sellainen hauska päivä (paitsi se palovammajuttu). Nykyään olen kovasti innostunut päivittämään Instagramia, joten jos et ole vielä kurkannut sinne, tästä pääset katsomaan Instakuviani. Olen siellä nimellä nauranauringolle.

Today was again such a hot sunny day. I decided to wash our garden furniture. Now it`s nice to sit in them! 

Later I went with my daughter to dog park. There came two other chihuahuas so Luis had a good time.




3 kommenttia:

Marru kirjoitti...

Nyt on ollut niin ihanan aurinkoisia päivä, toivottavasti saadaan nauttia pitkään lämmöstä :)

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Nyt voi sanoa, että kesä ON täällä..:))

Matkatar kirjoitti...

Marru: Näin on, sitä toivon minäkin :)

Irmastiina: Niin on :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...