perjantai 11. heinäkuuta 2014

Melontakurssilla JES


Nyt vasta tuntuu, että alan olla jotenkin palautunut keskiviikkoiltana päättyneestä melontakurssista. Se yllätti niin fyysisellä kuin henkiselläkin haastavuudellaan. Sitähän yleensä ajatellaan, että kuka tahansa osaa meloa...-eikä siinä mitään. Niin osaakin. Mutta että oppii oikeat melontatekniikat, kanootin varusteet, vedessä suunnistamiset tai vaikka mitä tehdään jos kaadutaan -se ei olekaan enää niin yksinkertaista.

Maanantai-iltana aloitimme erilaisiin kajakkeihin ja varusteisiin tutustumisella. Meitä oli yhteensä 13 kurssilaista ja 3 ohjaajaa. Saimme tietää miten kanoottiin mennään laiturilta istumaan -ja myös sen, että yleensä siinä vaiheessa plumpsahtaa helpoiten veteen. 

Valkkasin lempparivärisen keltaoranssin kajakin, jossa oli ihana auringon kuva ja onnennumeroni 27. Kyllä minua silti jännitti kovasti ensimmäisellä kerralla nousta veneeseen. Hyvin se meni kuitenkin ja sain heti mukavaa tuntumaa melan kanssa.

(Kuvat ovat  muuten pääosin ohjaajien ottamia...bongaa osasta kuvia minut -olen tuo punalippalakkinen tyyppi.)

Aina kun Senjalla -meidän ykkösohjaajallamme oli jotain asiaa, kokoonnuimme "lauttaan". Se oli hauskaa -eikä niin yksinkertaista kun esim. alussa ei tiennyt miten melotaan sivusuunnassa tai peruuttaminenkin oli hankalaa. Törmäilyjä sattui, mutta kukaan ei tainnut kaatua.


 Minusta oli tosi kiva meloa hissukseen rannan lähellä ja harjoitella erilaisia melaliikkeitä. Toisena päivänä otin erilaisen kajakin, joka sekin oli aika tukeva.


Minäminäminä!



 Toisena päivänä meillä oli illan lopuksi tarkoitus harjoitella wetexit:iä eli kanootilla kaatumista. Meloessahan kaatumisia voi tulla koska vain, joten sitä oli hyvä harjoitella etukäteen. Olimme kaikki aika jännittyneitä kun Senja näytti miten wetexit tapahtuu ja mitä siinä pitää ottaa huomioon: ensin kaadutaan pää alaspäin kajakin alle, sitten aukkopeite auki ja käsillä laidoista työntäen ulos kajakista.

 Tässä vasemmalla oleva nuori tyttö, joka oli jo kokeneempi meloja, rohkaisi toista kaatumaan...
 Vähän aikaa rohkeutta kerättyään hän uskalsi kaatua...

 Kaatumisen jälkeen oli tarkoitus yhdessä tyhjentää kajakki ja nousta siihen avustaen takaisin.

Minäkin harkitsin pitkään: uskallanko vai enkö. Mieli teki kovasti. Lopulta keräsin rohkeutta ja humpsahdin nurin, avasin aukkopeitteen ja jotenkin vaan pääsin pois kanootin alta (myöhemmin löytyi mustelmia...) En ehkä ihan oikeaoppisesti, mutta kuitenkin. Vaikka vähän pelotti, jäi kuitenkin fiilis, että olisi kiva kokeilla heti uudestaan. Ja sitä eskimopyörähdystä!

Viimeisenä iltana lähdimme melomaan Kahvisaaresta Selkäsaareen. Valitsin taas erilaisen kajakin tutustuakseni monenlaisiin. Se oli tosi kiikkerä ja minua pelotti meloa sillä "avojärvellä", missä tuuli kovempaa ja toisinaan tuli aika isoja aaltojakin. Huomasin myös, että retkimelonta tuntui ihan erilailla käsissä ja niskassa, ja paikat kipeytyivät äkkiä. En ollut kyllä ainut jolla kävi niin...

Rantauduimme Selkäsaareen ja teimme sinne laavulle nuotion. Minulla oli soijachorizo mukana, jonka paistoin evääksi. Paluumatka tuntui menevän hieman nopeammin -ehkä myötätuulen ansiosta. Mutta kyllä oli niska jumissa lähes seitsemän kilometrin melonnan jälkeen!

 Saimme kaikki todistukset hyvinsuoritetusta kurssista ja lisätietoja lisäkursseista sekä seuran jäsenyydestä. Myönnettäköön, että kipinä tuli melomiseen! Tuli ihan voittajafiilis!

Väsyneet mutta iloiset melojat kurssin jälkeen. (Senja -ohjaajamme alhaalla keskellä)
Ihailin aina lähtiessä kaunista auringonlaskua. Tuonne satamaan täytyy joskus palata ihan vain kuvailumielessäkin kunnon kameran kanssa. Hyvät lisätreenit tuli muuten melonnan lisäksi 11km pyöräilyosuudesta saarelle!

Nautitaas taas kesäviikonlopusta!

7 kommenttia:

Tellu Tom kirjoitti...

Varmasti on ollut hieno kokemus.
Minäkin olen vuosia sitten melonut jonkin verran (en tosin koskaan oo käynyt kurssia). Kivaa se on, mutta paikat kipeytyy, jos äkkiseltään ryhtyy hommaan ...

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

No, huh! Tuohon hommaan minua ei saisi mistään hinnasta. Hukkuisin taatusti!

PauMau kirjoitti...

Onnea uudesta taidosta!

Voin ajaa sataakahtakymppiä moottoripyörällä pelkässä t-paidassa ja farkuissa, mutta ajatus noin kiikkerän näköisestä soutuvälineestä saa minut pysymään tiukasti seisomassa kuivalla maalla :)

Matkatar kirjoitti...

Tellu Tom: Juu kyllä se olkapäissä ja niskassa tuntuu...minullakaan ei käsissä ole kovin paljoa voimaa :)

Satu Kukkaiselämää: :D No onneksi tuollakin oli monta ohjaajaa varmistamassa ettei kukaan huku.

PauMau: Kiitos! Minä taas en todellakaan lähtisi prätkäilemään muutenkuin kyytissä! Nuorena kokeilin veljeni mopoa ja ajoin heti suoraan ojaan...

Ame Amebadonna kirjoitti...

Hieno postaus! Retkimelonta on hieno harrastus. On ihana fiilis lipua veden pinnalla ja nauttia luonnosta...
Oikein mukavaa viikonloppua :)

Tuomo kirjoitti...

Melonta on parhaimmillaan juuri tuota: rentoa etenemistä ja luonnosta nauttimista.

Matkatar kirjoitti...

Ame Amebadonna: Kiitos :D

Tuomo: Niimpä, pitäisi päästä pian uudelleen kokeilemaan rauhassa opittuja juttuja.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...