keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Parc Güell -ihana puisto



Barcelonan varmaankin kuuluisin puisto Parc Güell muuttui maksulliseksi noin vuosi sitten. Jotenkin se tuntui aluksi hölmöltä maksaa pääsystä puistoon, jossa oli käynyt ennen useita kertoja ilman mitään rajoituksia ja vienyt vieraitakin sinne. Toki sen sitten hyväksyi ja varmasti osa pääsymaksuista menee puiston ylläpitoon ja huoltoon, eli ei huono juttu. Nyt päätimme kuitenkin käydä katsomassa miten paljon puistosta näkee ilman sisäänpääsymaksua ja päättää vasta paikan päällä ostammeko liput.

Meillä oli tässä vielä nuoret vieraamme mukana, joille tämänkaltainen puisto oli uusi kokemus. 


Kyllähän sen oikeastaan jo etukäteen tiesi, että tuo kaikkein kaunein osa puistoa oli maksullinen. Se, missä ovat Antonio Gaudin suunnittelemat koristeelliset mosaiikkipenkit, kuuluisa lisko ja upeat pylväät. 



Kiertelimme kiemuraisia polkuja muiden turistien mukana aina vain ylemmäs. Matkan varrella oli kauppiaita ja musisoijia. Huomasi, että he ovat siirtyneet puiston ennen vähemmän käytetyille poluille turistimassojen mukana. Moni turisti ei varmaankaan jaksa jonottaa lippuja vaan kiertelee ilmaista osaa puistosta, joka on sekin yllättävän kattava.




Kiipesimme puiston korkeimmalle paikalle, jossa on risti. Sieltä näkee hienosti yli Barcelonan.


Jähmettynyt raksamies.

 Suuren näköalapaikan näki polulta hienosti:


Paikkaa ympäröivää mosaiikkipenkkiäkin pääsi sentään ihailemaan etäältä.



Gaudin suunnittelema sadeveden poistojärjestelmä puistossa.

Gaudimuseo


Heti portin ulkopuolelta alkavat tietysti turistihoukuttimet: matkamuistomyymälät, tapaspaikat, ravintolat ja baarit. Jotenkin ne eivät ole Barcelonassa niin ärsyttäviä kuin jossain muualla -ehkä kun täällä ei asiakkaita houkutella ylenpalttisesti sisään. Putiikkeihinkin voi rauhassa piipahtaa halutessaan eikä heti ole joku repimässä.


Kadulta näkyi Parc Güellin pääsisäänkäynnille. Tässä vaiheessa meillä oli jo kiire rannalle, joten liskon ja mosaiikkien hypistelyt jäivät tytöiltä seuraavaan kertaan...

(Kyllä vain, nämäkin vieraat alkoivat puhua jo heti seuraavasta kerrasta...)


Ai niin, liput tuonne puistoon tällä hetkellä olisivat maksaneet 8€ ja netistä tilattuna 7€. Jostain luin, että siellä voi joutua jonottamaan parikin tuntia, mutta näin lokakuussa ei juuri jonoa näyttänyt olevan. (Ja muulloinkin kaikkiin nähtävyyksiin kannattaa mennä ajoissa niin välttää pahimmat ruuhkat...) Lippuja saa täältä.


6 kommenttia:

Nonna kirjoitti...

Parhaiten muistan Barcelonan reissustani tämäm puiston :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Jos joskus saisi toteutettua edes sen ensimmäisen reissun.

//aNNiKa kirjoitti...

Monumenttialueellahan näyttää todella rauhalliselta :)

Vivi Vinna kirjoitti...

Tuntuu aikamoiselta rahastukselta.. Kyllä puistot pitäisi olla ilmaisia! Tai korkeintaan joku symbolinen maksu tyyliin 1€. Mutta toi 8€ on mielestäni liian kallis. :( Onhan se huikean kaunis paikka näköaloineen, mutta onneksi ehdin näkemään sen silloin, kun se oli vielä ilmainen! :)

Matkatar kirjoitti...

Nonna: Uskon sen, se jää varmasti mieleen!

Paluumuuttajatar: Toivotaan että jossain vaiheessa!

Annika: Sitä mekin ihmettelimme, vaikka oli iltapäivä!

Vivi Vinna: Kieltämättä aika kallista puistoon...

Jael kirjoitti...

Tuo on niin hieno puisto;itsekin olen siellä käynyt kun se oli vielä maksuton;D

Täällä on muutamissa kaupungeissa puistoissa pääsymaksu mutta vain sellaisille,jotka eivät kaupungissa asu.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...