torstai 4. joulukuuta 2014

Keltaiselta tuvalta


Tyttäremme Erika käy kerran viikossa Keltaisella tuvalla hakemassa postit, luomassa lumet (jos tarpeen) ja valuttelemassa vähän vettä viemäreihin. Viimeksi hän oli ottanut ulkoa näitä kuvia meille. Näyttää ihan mukavalta!

Onneksi polkupyöräni näyttää olevan tallella terassilla...


Tuossa vasemmalla olivat kehäkukat vielä kukassa lähtiessämme lokakuussa Barcelonaan. Nyt niiden varret odottavat kevättä, ja että joku siivoaisi ne pois ja istuttaisi uusia kukkasia tilalle.

Meillä on ollut vähän liiankin rauhallista viime aikoina. Toki meillä olisi remonttitöitä täällä kotosalla, mutta emme ole saaneet otettua itseämme niskasta kiinni. Olemme miehen kanssa vain lueskelleet paljon kirjoja ja katsoneet elokuvia, aika paljon kaikenlaista hömppääkin mitä telkkarista tulee. (no, oppiihan siinä koko ajan espanjaa lisää...) Välillä käymme ulkoilemassa ja kaupoissa. Huomenna tapaamme onneksi ystävän aamupalalla brunssilla ja ensi viikolla tulevat Noora ja Erika tänne viikoksi lomailemaan, hii!

Ilmakin on täälläkin selkeästi kylmentynyt, hrr. Tänään oli jotain +13 astetta ja vettä sateli kun kävimme ulkona. Kylmä tuli kaipasin kaulaliinaa ja hanskoja. Tai oikeastaan: kesää minä kaipasin!


4 kommenttia:

Tiia K kirjoitti...

Ihania kuvia ja välillä pitää ottaa rennommin, jos siltä tuntuu. Tunnelmallista viikonloppua. <3

Tiina V. kirjoitti...

Hei!
Mukavalta näyttää keltaisella tuvalla ja terassi on hieno!
Leivon täällä pullaa ja remonttia
jatketaan taas illalla.
Hyvää viikonloppua teille :)
T&J

Matkatar kirjoitti...

Tiia: Varmaankin niin! Kiitos sinullekin hyvää viikonloppua!

Tiina: Eikö näytäkin? Mukavaa viikonloppua teillekin, kiva kun ahkeroitte meidänkin edestä :D

Satu kirjoitti...

Onpas herttaisen näköistä Keltaisella tuvalla. :-) Ja hyvä on välillä ottaa ihan rennosti ja vaikka vähän tylsistyäkin. :-)

Meinasitko muuten katsella tänään linnan juhlia? Nehän näkyvät (tai ainakin aiemmin näkyivät) suorana netistä ulkomaillakin.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...