sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Pellillinen elefantteja



Edelliset kolme päivää Suomessa ovat kuluneet kuin siivillä. Päiväkin tuntuu lyhyemmältä koska päivänvaloa riittää vähemmän aikaa. Olemme  liikkuneet bussilla paikasta toiseen, koska meillä ei ole autoa nyt käytössä. Aikansa  (ja joskus hermotkin) menee pysäkilläkin seisomiseen ja oikeaa bussia odottaen. (Ollaanko ehkä päässeet liian helpolla kun tässä on taas totuttu siihen, että metroja kulkee parin minuutin välein?) 

Lapset ja koirat on kohta taas kaikki tavattu ja rapsuteltu, muita ystäviä ja tuttavia tapaillaan joulun molemmin puolin.


Minulla oli eilisestä asti kilon piparitaikina jääkaapissa sulamassa, ja olisin jo illalla leiponut, mutta leivinpaperi oli loppu ja kauppa meni juuri kiinni.

Mutta tänään oli hyvä päivä leipoa pipareita!



Tottakai norsufani tekee itselleen myös kauniita elefanttipipareita koristeltavaksi:




Minulla on ollut nämä kauniit saksalaiset keksipurkit jo kauan. Ne ovat kulkeneet lähes kaksikymmentä vuotta mukana kaikissa muutoissa ja kaivettu esiin joka joulu.


Kolme yötä jouluun on...hii!


10 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Hyvässä vauhdissahan teidän joulunne on - pipareita <3

Jaana kirjoitti...

Ihania ronsupipareita ;)!

Nuo purkit näyttää tutuilta. Äidillä on yksi tuollainen. En tiedä, mistä tullut :).

Jael kirjoitti...

Kauniit purkit ja hauskat nuo elefanttipiparit:)

Tillariina K. kirjoitti...

Pipariurakka on huomenna. Minulla on iso taikina, mummon peruja. Se on sellainen ohje, jossa lasketaan aineita juomalasilla. Siis tosi vanha ohje. Kuusi on jo tuotu sisälle, koristelu jää huomiseen.

Cheri kirjoitti...

Ihana piparin tuoksu leijaili tänne asti :) Joulua kohti!

Sirpa kirjoitti...

Ihanat norsupiparit ja kauniit rasiat!
Piparin tuoksu on niiin jouluinen!

Emmi H kirjoitti...

En oo mikään maailman suurin piparifani, mutta tätä lukiessa vesi herahti kielelle. Joutuu ehkä joululomalla Suomessa leipomaan pipareita, jos aika vain suinkin riittää :)

Timo Lampi kirjoitti...

Paljon oot kirjotellu viimekertasen käyntini jälkeen.
Mukavaa oli lueskella. :)

Tiia K kirjoitti...

Ihania elefanttipipareita! Niin söpöjä. <3 Herkullisia hetkiä! <3

Mysterious M kirjoitti...

Ai vitsi. Minä en ole ennättänyt vielä yhtäkään piparia leipoa, kun ostin naapurilta niitä seurojen myytäviä mummon parhaita pipareita. Kaipa sitä vielä huomennakin ennättää. Niin ja yksi tabletti pöytään on vielä virkkaamatta, pahus, tulee kyllä kiire.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...