lauantai 31. toukokuuta 2014

Herkkuja herkkuja



Itsetehtyjä konvehteja, suklaamansikoita, suklaavaahtokarkkeja...porkkanamuffinsseja ja herkullisia paahdettuja lohileipiä oli tyttäreni ihan yksin taikonut tälle päivälle. Lupauduin kyllä parikin kertaa auttamaan leivonnoissa ja tarjoiluissa, mutta ei hätää. Tyttö taitaa hallita jo herkkujen teon paremmin kuin äiti!

Oli kyllä herkullista, jokaista maistoin vaikka sokerilakossa vielä olenkin. Myönnän, että se ei ole ihan mallikkaasti sujunut...


 Lopussa täytyi saada hauska kuva kun meillä molemmilla sattui olemaan puna-musta asu juhlassa päällä...


torstai 29. toukokuuta 2014

Vastavalmistunut







Eilen oli nuorimman tyttäreni Erikan valmistujaisjuhlat. Hänestä tuli Kuva-artesaani eli graafikko. Oli ihan kivat juhlat koulu järjestänyt, vaikka toki oli vähän pitkästyttäviä puheita ja odottelua. Oli myös kaunista pianomusiikkia ja taitavia sirkusesityksiä sirkuskoululaisilta. Ja tietysti suvivirsi ja lopuksi jopa vielä kakkukahvitkin.

Ei ole helppoa löytää nykyään töitä etenkään kenenkään vastavalmistuneen. Taidepainotteisella alalla se taitaa olla vielä vaikeampaa. Toivotaan nyt kuitenkin parasta. Yrittäjyys olisi tietysti yksi ratkaisu, mutta sekin on aika riskialtista eikä se sovi kaikille.


Lauantaina juhlimme vielä hieman perheen kesken Erikaa -toivotaan että sade alkaa jo siihen mennessä hellittää. Minulle ainakin jo riittäisi!



tiistai 27. toukokuuta 2014

Kuvauksellinen tyttö


Innostuimme tyttäreni Erikan kanssa henkilökuvaamisesta. Minä lähinnä kuvasin häntä kun hänestä saa onnistuneita otoksia helposti. Kuvaussessiomme ei ollut mitenkään ennalta suunniteltu, vaan nappasimme kamerat ja menimme ulos puutarhaan. Siellä omenapuiden katveessa ja vanhan varasto/saunarakennuksen edessä oli hienot paikat kuvailla.


Luin Scott Kelbyn valokuvausoppaasta, että paras polttoväli henkilökuvaamiseen on 85-100mm. Tätä siis käytin, muuten kokeilin erilaisia asetuksia ja loput korjailut tein Photoshopissa.






Vaikka aurinko ja jyrkät varjot hieman pilasivatkin kuviamme, olen melko tyytyväinen näihin otoksiin. Suunnittelemme molempien tyttöjen kanssa paremmalla ajalla ja valolla uutta muotokuvausreissua -siihen mennessä täytyy opiskella lisää henkilökuvausta ja editointiakin...kivaa tuo ainakin on!

Tänään olimme kolmistaan tyttöporukalla illalla leffassa. Sade ei todellakaan tuntunut kivalta pyöräillessäni keskustaan ja takaisin. Onneksi miehellä oli pönttöuuni kotona lämmitettynä ja mentyäni vielä höyrysuihkuun lämpenin lopulta kunnolla. Palovammakin alkaa vihdoin parantua, vaikka tarvitseekin vielä sidettä.

Huomenna Erikan valmistujaisjuhliin!

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Omenapuiden kukkiessa


 Keltaisen tuvan puutarha näyttää juuri nyt satumaiselta kun viisi suurta ja vanhaa omenapuuta on täydessä kukassa. Niitä on mukavaa ihailla joka puolelta...ja vaikka kuinka ottaisin kuvia, ne eivät tee niille oikeutta.

Jos ei tuonne pikkumökkiin kukaan eläväinen suostu muuttamaan -etsin sinne oman örrykän...


Täytyyhän sitä vähän kiikussa poseerata...




Nurmikkokin kasvaa hyvää vauhtia, mutta sitä saa olla koko ajan kastelemassa helteen vuoksi
Ostin vähän kesäkukkia ruukkuun ja tuohon kukkapenkkiin. Kaukaa matkoilta tuotu keraaminen lintukin pääsi hyvälle paikalle.

Tänään tuli aikamoinen sadekuuro jossain vaiheessa ja omenapuiden kukat alkoivat tohinalla sataa maahan. Nyt puutarha näyttää aikas veikeältä!


lauantai 24. toukokuuta 2014

Chihun kanssa rannalla


Me menimme tänään aurinkoisen lauantaipäivän kunniaksi Erikan ja Paulin kanssa uimarannalle. Luisin mielestä siellä oli kovasti mielenkiintoista ja jännittävää. Se maisteli ruohoa, olisi halunnut mennä lasten kanssa leikkimäänkin -tai sitten muuten vaan innoissaan räksyttämään.

Mieheni taitaa olla vähän ruskeampi kuin Erika...
Veimme pikku chihua pari kertaa uimaankin, koska sillä oli niin kuuma. Rannassa se tutustui hiukan johonkin toiseen pikkukoiraan.

Ehkä Luis jäi vähän kaipaamaan kaveria, koska se nousi takajaloille ja yritti kurkottamalla nähdä siitä vilauksen.




Minäkin menin kahlaamaan ja yllättävän lämmintä vesi jo olikin. Monet olivat oikeasti uimassa, mutta meidän porukasta kukaan ei vielä rohjennut. Paitsi Luis...


 Onneksi se nautti polskimisesta meidänkin edestämme.

 ...Ihanaa viikonlopun jatkoa!

It was so nice to go to beach today with my daughter, her boyfriend and their little chihuahua Luis. The water wasn`t so cold as I exepted, but only Luis went for a swim. Have a lovely Weekend!


torstai 22. toukokuuta 2014

Raakasuklaakaakao


Muistanette, että olen sokerilakossa vielä tämän ja ensi viikon? Kieltämättä on ollut hetkiä jolloin on tehnyt mieli jotain hyvää...joten olen pyrkinyt etsimään korvikkeita. Ihan hyvin olen kuitenkin pärjäillyt.

Olen joskus aiemmin kokeillut tehdä kaakaota ravintorikkaasta raakasuklaajauheesta, koska se on terveellisempää kuin "tavallinen" maitokaakaojauhe. Sitäpaitsi normaalit kaakaojuomat ovat hieman liiankin makeita.

En kuitenkaan kauheasti pitänyt silloin juomasta lehmänmaitoon sekoitettuna. Se oli aika karvaan makuista ja tuntui oudolta suussa.

Sitten keksin kokeilla kauramaitoon. Minulle kelpaa tämä! Ehkä se on luonnostaankin hieman makeampaa? Tuli ainakin tosi täyteläistä ja herkullista kaakaota.


 Ja mikäs sen parempaa kuin nauttia kaakaota terassilla auringonpaisteessa, lukien samalla vaikkapa Digikamera-lehteä...



Tämä on siis tarpeeksi makeaa minulle tällä hetkellä -en tiedä sitten miltä tämä maistuu parin viikon kuluttua? 

Oletko sinä kokeillut tehdä kaakaojuomaa raakakaakaojauheesta?

     ...............

I made some raw chocolate drink wth raw chocolate powder and oat milk. Tastes delicious!


                                                                   

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...