lauantai 14. maaliskuuta 2015

Vuoren valloitus, ei mikään helppo rasti


Taas patikoimassa, nyt keskellä viikkoa. Tällä kertaa ilma oli vieläkin lämpimämpi kuin edelliskerralla ja meitä oli pienempi porukka -vain kolme henkeä ja reipas pikku mäyräkoira Sakke. Lähdimme keskustasta ja ajoimme junalla tunnin verran El Figaron pysäkille saakka. 


Figaron kylä oli tosi viehättävä ja persoonallinen. Nousu kohti Montsenyn luonnonpuistoa alkoi heti jäätyämme junasta.

Sakke kaipasi emäntäänsä, joka oli hakemassa lisää vettä mukaan



Kauniita yksityiskohtia kylässä
Pian löysimme lähteen. Vesi ei maistunut miltään -eli se oli tosi hyvää ja puhdasta!

Pian jäi kaikki asutus -ja sitä myötä muut ihmiset taakse. Ilmakin lämpeni lämpenemistään.


Sakkekin meinasi ihan läkähtyä...mutta reippaasti se vaan jaksoi tapsutella.
Kiipesimme ja kiipesimme yhä ylöspäin. Muutaman tunnin päästä päätimme pitää lounastauon erään rakennuksen lähistöllä. Tuolla kaukana taustalla oleva kukkula raunioineen oli kohteemme...


Eväspaikalle tuli utelias vanha koira, joka taisi olla hieman yksinäinen.
 Ruokailtuamme jatkoimme ylämäkeen patikoimista. Joka mutkan jälkeen odotimme, että nyt se huippu jo häämöttäisi, mutta matka vaan tuntui jatkuvan ja jatkuvan...



Lopulta pääsimme kartan luo, jonka vierestä matka jatkui kapeampaa (ja jyrkempää tottakai) polkua ylöspäin linnalle.






 Lopulta 8 kilometrin jälkeen perillä yli 1000 metrin korkeudessa! Näköalat olivat tietysti odotuksen arvoiset, jopa Pyreneille saakka. Linna oli melko vaatimaton, mutta sen ympärillä oli suuri hauska nurmikenttä. Huilailimme täällä jonkin aikaa ennenkuin lähdimme alaspäin.



 Alaspäin menevä reitti kukkulan toista puolta oli lähes kokonaan liuskekivi-polkua, joka oli melkoisen liukasta ja soraista. Sekin tuntui jatkuvan ja jatkuvan...jaloissakin tuntui jo.


Auringon alkaessa laskea löysimme reitin varrelta pienemmän linnan rauniot, jotka olivat muratin peitossa. Vaikka toivoimme alaspäin lyhempää reittiä, toiselle juna-asemalle oli myös 8km.



Retkemme päättyi Aiguiafredan kylän juna-aseman pikku baariin, jossa päätimme ansainneemme paikalliset oluset ennen paluumatkaa Barcelonaan. Oli ehkä hieman haastavampi vaellusretki kuin odotimme, mutta suomalaisella sisulla mentiin ja hauskaa oli.



Seuraavana päivänä keitin vaellusretkellä keräämistäni rosmariineista teetä -ai kun oli hyvää! (ei saa kertoa kellekään että nappasin luonnonpuistosta vähän yrttejä...)


Aurinkoista viikonlopun jatkoa teille! Taitaa tällä hetkellä lämpimämmät kelit olla Suomessa päin, nimittäin tänään lauantaina täällä on satanut kunnolla vettä (osassa Barcelonaa jopa rakeita!) ja ollut tosi koleaa...että välillä näinkin päin!

20 kommenttia:

Harakka kirjoitti...

Oikein mielenkiintoinen olikin retkenne sinne ylös, ylös vaan!
Ja alaskin vielä kesti vielä pitkään, ennekuin pääsitte asemalle.
Jas varmaan pullo kylmää olutta maistuikin tosi hyvältä kaiken patikoinnin jälkeen.
Meillä täällä on tänään paistellut aurinko,ja lämmintäkin on ollut.
+8 astetta oli päivällä auton mittarissa.
Hyvää kevättä sinnekin!

Menninkäinen kirjoitti...

Kivankuuloinen päivä taas teillä! Ihana tuo pikku-Sakke!

Hänskätär kirjoitti...

Mukava liikuntamuoto. Raitista ilmaa, aurinkoa ja pitkätehoista kävelyä.

Marru kirjoitti...

Hienot maisemat palkitsi "kiipeilijät"... ja varmasti tuntuu jaloissa :)
- Onneksi mekin ollaan vähän saatu nauttia lämmöstä, eilen oli kyllä upea päivä täällä lounaassa!

Tiina V. kirjoitti...

Huikea seikkailu!
Figaron kylä näytti viehättävältä.
Pakkasyön jälkeen aurinko paistaa täällä pilvettömältä taivaalta.
Vilho tulee tänään meille :)

noora jaakkola kirjoitti...

Upeita kuvia:)

tyyneskitchen kirjoitti...

Hauskaa että kerrot näitä patikointijuttuja, vinkit tulevat kuin tilauksesta. Asun täällä itsekin mutta olen vielä sen verran uusi etten vielä ole "ehtinyt" reippailemaan. Jos saisi nuo vaelluskengät pian Espanjan maaperälläkin "kastettua"!
T. Tyyne

Pepi kirjoitti...

Ei mikään turha seikkailu! Nuo on hyvässä porukassa kivoja, mutta vaatii hyvät kengät jalkaan :)

Matkatar kirjoitti...

Harakka:Juu kyllä oli mielenkiintoista! Ihanaa kevättä sinullekin!

Menninkäinen:Juu eikö olekin söpö!

Hänskätär: Joo tykkään kovasti: koko ajan kivaa katseltavaa kun maisemat muuttuvat (eli kuvattavaa hihi) ja samalla tulee hyvä treeni.

Marru: Kyllä tuli jalat kipeiksi, vaikka alkaa olla jo hieman tottuneempi tähän käppäilyyn taas. Hienoa kun sielläkin on kevät kunnolla alkanut!

Tiina: Voi ihana Vilho...mukavaa sunnuntaita sen kanssa!

Noora Jaakkola: Kiitos!

tyyneskitchen: Hei kiva kun näistä on hyötyä! Jos asut lähistöllä, liity facebookin Hiking Barcelona -ryhmään niin löydät mukaamme!

Pepi: Näin on! Mukavaa sunnuntaita!

Mamma N kirjoitti...

Huima retki! Varmasti kaiken kapuamisen arvoinen.

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

Kuulostaa kyllä melkoisen haasteelliselta kipuamiselta ja kapuamiselta. Hyvä, että sekä te että Sakke kuitenkin jaksoitte. Olitte varmasti oluenne ansainneet :)

//aNNiKa kirjoitti...

Maisemat on kyllä upeat ja siellä näyttäisi olevan ihanan lämpimät kelit!

Laitoin sulle juuri sähköpostia :)

Jael kirjoitti...

Ihana patikointimatka:) ja kyllä niitä yrttejä saa varmaan poimia;nehän sitten kasvaa paremmin kun niistä nipistää muutaman oksan.Meillä on tässä talon alla puistossa rosmariinipuskia,enkä koskaan osta kaupasta rosmariinia;D

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kauniit oli reissun maisemat. Varmasti vaivansa arvoiset.

Tiia K kirjoitti...

Jee hyvä te, olisin varmaan pyörtynyt jo alkutaipaleella. Tästä postauksesta tuli mahtavan hyvä mieli. <3

PauMau kirjoitti...

Johan olette kiivenneet! Varsin mielenkiintoisen kuuloinen reitti ja onpa teillä ollut mukana reipas seuralainen, kun noilla puolikkaan nakin mittaisilla jaloillaan jaksoi mukana kipittää :))

Eevastiina Lehtonen Vieira kirjoitti...

Mukava tunnelma tossa kuvassa, missä Sakkesöpöliini kurkkii korkealla vuoren päällä alas laaksoon. Sulla on tosi hienoja kuvia, niinkuin tyttäriesi blogeissakin on noita ihania karvalaiskaverien kuvia. Tykkään kovasti.

Minna E kirjoitti...

Aika mahtava reissu teillä! Varmasti palkitsevaa vaikka uskon, että on jaloissa tuntunut! :)

Matkatar kirjoitti...

Mamma N: Juu niin oli!

Elina: Kiitti, se oli tosi kivaa joskin aika haastavaa tällä kertaa!

Annika: Juu kaunista on ja välillä lämmintä, toisinaan taas tuulista ja koleampaa -tavallinen kevätsää!

Jael: Kiva tietää yrteistä, täytyy vaan kerätä seuraavallakin kerralla hyvällä omallatunnolla...

Paluumuuttajatar: Kyllä vain!

Tiia: Kiva kun tuli hyvä mieli :)

PauMau: Hih, juu Saken kunnossa ja jaksamisessa oli kyllä ihmettelemistä. Se jaksoi pomottaa ja vetää meitä koko päivän.

Eevastiina: Kiitos kiva kuulla!

Minna: Kiitos! Ja...kyllä tuntui seuraavana päivänä!

aimarii kirjoitti...

Niin upea retki, etten sanotuksi saa. Ihan seikkailulta tuntuu näin lukien ja kuvia katsellenkin.
Tuollaisia retkiä minkin mielelläni teen. Kivaa pistää likoon jaksamistaan ja sitä sisukkuutta.
Taidan kulkea retkenne vielä uudestaan.
Ei ole meillä Koillismaalla lämmintä. Lunta tupruttelee, eikä entisetkään ole niin sanottavasti vielä huvenneet.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...