sunnuntai 2. elokuuta 2015

Jamaica - kuumuutta, köyhyyttä ja ihanaa väriloistoa


Kiinnostaako jotakuta vielä jatkotarinani meidän alkukesäisestä Floridanmatkastamme? Viimeksihän juttuni jäi siihen, että olimme risteilyllä ja olimme käyneet ensimmäisessä pysähdyspaikassa Haitilla. 

Seuraavana risteilypäivänä pysähdyimme Jamaicalle, ja sieltä riittääkin enemmän kerrottavaa ja mielenkiintoisempia kuvia.

Laivasta poistuessamme tulimme jälleen "pakolliselle" siistille alueelle, jossa oli nätit matkamuistomyymälät ja reggae-musiikkia soittavat baarit.



Porttien ja vartioiden ohi pääsi kuitenkin varsinaiseen Falmouthin kaupunkiin tutustumaan ihan paikallisten joukkoon. Heti oli joukko oppaita, taksikuskeja ja muita kauppiaita kimpussa. Me halusimme kuitenkin ihan vain tutustua omin nokkinemme paikkaan ja kävellä rauhassa. Kun tämän ystävällisesti selitimme, kyllä he sen ymmärsivät.

Tuntui heti, että nyt nähdään sitä ihan aitoa Jamaicaa. Oli tosi kiva lähteä käppäilemään. Huomasimme pian, että ei siellä kovin paljon muita turisteja jalkasin liikkunutkaan.




Kävelimme keskustasta asuma-alueille päin. Talot olivat aika erilaisia, toiset erittäin köyhiä hökkeleitä, mutta oli joukossa kaunein värein maalattuja parempikuntoisempiakin taloja. 



Vaikka kuvissa näyttää pilviseltä, kyllä se aurinko porotti ja oli todella kuuma jälleen kerran. 

Saarella oli ihanan vehreää ja kukkaloisto oli upeaa, toinen toistaan erilaisempia ja kauniimpia kukkia tuli vastaan.


Kaunis kiinalaisäiti, joka  tuli samalta laivalta suloisten kaksostyttöjensä  ja miehensä kanssa.


 Näimme muutamia kirkkoja, ja kaikki olivat erilailla mielenkiintoisen näköisiä nekin. Erään vanhan kirkon hautuumaalla kuljeskeli ylpeän oloinen vuohipukki. Hyppeli innoissaan hautakiveltä toiselle eikä ollut meitä huomaavinaan.


 Kaupat näyttivät aika köyhiltä. Piipahdimmekin jossain katselemassa ympärillemme, mutta siellä oli pimeää ja musiikki täysillä. Varsinaiset tuotteet olivat aika sikin sokin hatarilla hyllyillä tai pahvilaatikoissa lattialla.


Edullista mainontaa elektroniikkakaupan seinässä...



Iloisia ja reippaita koululaisia yksityiskoulussa.


 Yllättävän moni talo oli kärsinyt paloista. Itse asiassa tullessamme laivalla satamaan näimme kaukaa yhden tulipalon.

Kulkukoirat etsivät varjoista makuupaikkaa autojen alta:


 Päädyimme eräänlaisille paikallisille markkinoille. Aikamoisessa hökkelikylässä ne olivat, mutta näytti mielenkiintoiselta. Päätimme siis mennä tutkimaan paikkoja vaikka hieman jännitti ainoina turisteina.



Silta katettuihin kojuihin oli melkoisen hatarassa kunnossa mutta kestipä sentään.


Myytävänä oli kaikkea mahdollista mitä muuallakin maailmassa markkinoilla. Hintoja ei tietenkään ollut missään, mikä oli aika ärsyttävää. Kyselin kivannäköisten tennareiden hintaa, ja mies kertoi 50$...näin kuitenkin että kengät olivat samantyylisiä kuin mitä Suomessa Robbarissa saa kympillä tai alle, joten en suostunut edes tinkaamaan. Ikävää oli, että myyjä ei selvästikään voinut ymmärtää miten pidin hintaa liian korkeana. (no, eihän sitä ihmetellä voi, kalliin näköinen kamera kaulassa ja turisti liikkeellä.) Silti, kaupat olisi voinut syntyäkin jos turisteja ei yritettäisi ryöstää, periaatteessa en pidä siitä.

Hinnat olivat laivan läheisellä turistialueella ihan edulliset, ja ostinkin sieltä sensijaan kauniin kesämekon:


 Meitä seurasi kaksi uniformumiestä polkupyörillä. Pariin otteeseen kävivät juttelemassa ja kyselemässä minne menemme, sitten kiersivät taas muualle. Kuulemma oppaita, mutta taisivat olla Royal Caribbeanin järjestämiä vartijoita. Saimme "lempeän käskyn" kääntyä tässä vaiheessa takaisinpäin, joten päätimme mennä laivalle suihkun ja buffettipöydän kautta porealtaaseen. 


Jamaicasta jäi ihan mukavat muistot. Vaikka siellä oli niin köyhää, että toisinaan säälitti kovastikin. Silti siellä olisi voinut viihtyä pidempäänkin tutustumassa maahan. Ihmiset olivat tosi ystävällisiä ja meininki oli leppoista. Juuri sellaista mitä olisi odottanutkin reggae-musiikin syntypaikalta.

17 kommenttia:

Menninkäinen kirjoitti...

Tottakai matkakertomukset kiinnostaa! Kaunis tuo löytämäsi mekko!

Satu kirjoitti...

Olipas mielenkiintoisia kuvia ja kiinnostava kertomus! Tuntui aika hurjalta tuo, jos perään järjestetään vartijat. Minä en tykkäisi tuommoisesti yhtään. :-) Kyllä ihmisen pitää saada kuljeskella siellä missä haluaa, vaikka periaatteessa kyllä ymmärrän, että se ei aina välttämättä ihan kannata...

anneaulikki kirjoitti...

Tottakai matkajutut kiinnostavat, nojatuolimatkoja on melkein yhtä mukava tehdä kuin oikeita ;) Jamaicasta tulee ensimmäisenä mieleen rytmikäs musiikki ja värikkyys, varmasti hienoa on ollut kokea tunnelmia paikan päällä.

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

Ilman muuta kiinnostaa risteily- ja muutkin matkakertomukset. Jamaicalla en olekaan itse päässyt käymään, joten kiva lukea ja nähdä kuvia sieltä. Minunkin mielestä ihan parasta on omin nokkineen tutkia uutta paikkaa ja sukeltaa paikallisten sekaan näkemään sitä oikeaa elämää, kuten tekin teitte. :)

Pepsi + Max kirjoitti...

Lisää tätä!!!! Jaksaa lukea mielenkiintoista tekstiä ja katsella ihania kuvia!

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Voi pääsisimpä tuonne(kin) joskus...:)

Katja kirjoitti...

Näitä on hauska lukea, olimme tasan 15 vuotta sitten Karibian risteilyllä, sama varustamo mutta laiva tietysti eri. Haitilla kävimme, sama vartioitu ja korkeasti aidattu alue, ei näemmä ole risteilyt muuttuneet 15 vuodessa :)

Tiia K kirjoitti...

Ihana mekko Matkatar ja nyt olette kyllä varsin autenttisissa maisemissa. Mielenkiintoisia ja värikkäitä kuvia.

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Hienot kuvat! Oli kyllä taatusti eksoottinen kohde. En ole ihan varma, tykkäisinkö..

maiju kirjoitti...

Sun kuvia katsoessani tuli mieleeni, että oletko sä koskaan ajatellut tehdä kirjaa näistä sun kokemuksista. Mä ostaisin heti, jos kuvakirjan tällaisista kokemuksistasi tekisit. Näistä kuvista huokuu varmasti se kokemasi tunnelma. Kuvasi on NIIN mahtavia.

Matkatar kirjoitti...

Menninkäinen: Kiva juttu, kiitos!

Satu: Juu ei mekään vartijoista oikein tykätty, mutta kait ne oli turistien turvaksi siellä vaikka kyllä siellä ihan turvalliselta tuntui.

anneaulikki: Kiva, juu sellaistahan siellä oli!

Elina: Jamaicalle kannattaa mennä jos liikut tuolla päin! Omatoimimatkailijoita mekin, emme pidä massan mukana liikkumisesta ja opastetuista retkistä.

Pepsi+Max: Hii kiva kuulla!

Katja: Hienoa että olette päässeet vastaavalle risteilylle! Eipä ne taida kovin nopeasti muuttuakaan...

Tiia: Kiitos!

Satu Kukkaiselämää: Kiitos! Juu ei tuolla kaikki viihtyneet. Illalla meidänkin pöytäseuruessa eräs nuorempi amerikkalainen pariskunta sanoi, että kävivät vain portilla kääntymässä...

maiju: Hauska ajatus! Olen paljonkin tehnyt Ifolor-kirjoja matkoistamme, mutta en ole ajatellut isompaan levitykseen näitä :)

PauMau kirjoitti...

No kyllä kiinnostaa! Mua niin harmitta nuoruuden hölmöydessä, kun kieltäydyin mulle tarjotusta Jamaican matkasta. Oli muka muuta kiinnostavaa (nuori mies) täällä koto-Suomessa (ihastus kesti sen muutaman kuukauden...).

Näissä kuvissa on tosi kaunis valo ja muutenkin aivan mielettömän hyviä, kertovia kuvia :)

Birgit Bikken pilttuusta kirjoitti...

Nii i.. Kyllä se karu todellisuus on aikas raakaa... Kiitos tästä postauksesta! Jälleen kerran silmät aukesivat :(

Business Woman kirjoitti...

Voi mikä ihana matka teillä <3 Mehän kierrettiin sama kierros aikanaan myös Royal Caribianin laivalla:) Ja tämä jamaicalainen paikka on todellakin tuttu, mekin olimme kyseisessä kaupungissa päivän! Ihana jamaicalainen leppoisa ja flegmaattinen fiilis, jossa bobmarley -henki oli lähes käsin kosketeltavissa:) Hiukan kyllä pelottavakin paikka, emmekä me uskaltaneet lähteä ihan noin pitkälle.. Tosin, päivä oli paaaaahtavan kuuma.

Jael kirjoitti...

Hienot kuvat:) Tuon tapaisia värikkäitä taloja näin myös Venezuelassa.

-K- kirjoitti...

Mukava reissu, kannattaa tosiaan tutkia niiden turistipaikkojen ulkopuolelta. Me olimme aikanaan omatoimimatkalla Jamaicalla, se oli meidän häämatka. Me oltiin siellä ihan vapaasti, varattiin yksityisiltä ihmisiltä majoitukset, mutta siellä rantoja pitkin kuljeskellessa kuljimme hotellialuiden ohi, jotka olivat suljettuja. Eipä siellä paikallisten keskuudessa kuljeskeltaessa juuri törmännyt turisteihin, suurin osa oli niillä suljetuilla all inclusive hoteilleilla! Minusta sellainen loma olisi tylsä :)

Marre kirjoitti...

Rohkeita olitte, tuskin turhaan vartijat perään tulivat, on rikollisuus sen verran korkeissa lukemissa. Ihania kuvia kuitenkin otit ja uskalsit ottaa, mä olen aina turhankin ujo ottamaan kuvia, koska pelkään että paikalliset ihmiset pahastuvat siitä...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...