torstai 27. elokuuta 2015

Kissaihmisestä koiraihmiseksi?


Viimeisin kissamme Laikku

Minähän olen aina pitänyt kissoista enemmän kuin koirista. Niiden itsepäisestä itsenäisestä luonteesta, leikkisyydestä, siisteydestä ja gasellimaisen kauniista liikkumistavasta. Ja pehmeästä massusta ja pulleista tassuista ja söpöstä nenästä ja ja...

Koirat haisevat pahalle, kuolaavat, ovat orjamaisia isäntäänsä/emäntäänsä kohtaan -tekevät tämän puolesta mitä vain, toisin kuin kissa. Jopa itsensä naurunalaiseksi hölmöillä tempuilla, joihin kissa ei vaivautuisi suostumaan. Ne räksyttävät ja pomppivat päälle.

Näin ajattelin ennen. Kunnes kolmisen vuotta sitten tyttärieni elämään tulivat nämä söpöliinit:


Tito sohvaperuna

Luis -energiapakkaus minikoossa
Siitä se sitten salakavalasti lähti. Ihastuin näihin pikkukoiriin aina vaan enemmän. Lähdin mielelläni tyttöjen matkaan aina koirapuistoonkin että tapaisin muitakin chihuja.



Ehkä vuosi sitten ekaa kertaa kävi mielessä, että olisi kiva jos meillä olisi omakin chihuahua...ajatus tuntui kuitenkin mahdottomalta koska matkustelemme sen verran paljon. Sitä paitsi esittäessäni asiaa miehelle leikkimielellä, hän sanoi jyrkästi vastaan.

Nyt tässä on taas mietitty asiaa. Olen huomannut katselevani netistä myytävänä olevia chihu-ilmoituksia, lueskelevani millaista on kouluttaa koiraa jne. On mieskin näyttänyt minulle joitain ilmoituksia.

Olen pohdiskellut koiran hyviä ja huonoja puolia kaikilta kantilta. En tiedä, jotenkin kauheasti kutkuttaisi ottaa oma koira, ehkä jo aikuinen tai sitten pentu. Toisaalta pelkään sitä sitoutumista koiraan..-olenko liian mukavuudenhaluinen ja itsenäinen ihminen? Nuorin lapsistakin muutti pois kotoa jo lähes kolme vuotta sitten.



Silti, ovat ne niiiiin rakastettavia pikku olentoja  -nimenomaan nämä pienet. Ne eivät haise eivätkä kuolaa, ne ovat tosi hassuja seuralaisia ja sylivauvoja. 

En halua tällä kirjoituksella loukata kenenkään isomman koiranomistajan tunteita tms, kunhan pohdiskelin täällä itsekseni. Toivoisinkin teiltä vastausta seuraavaan kysymykseen:

Miksi sinulla on koira? Tai miksi ei ole?

Kaikenlaiset vinkit ja linkit otan ilolla vastaan, minä en tiedä oikeastaan koirista mitään paitsi mitä olen näiden tyttärien koirien kautta pikkuhiljaa oppinut.

(ja saa myös listata niitä hyviä ja etenkin huonoja puolia pliis -parasta olisi varmaan parantua tästä kuumeesta kun kerran vielä voi!!!)

25 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Minä oon kissaihminen. Piste. Vaikka olen tekemisisää koirien kanssa enemmän tänä päivänä - rinsessalandiassahan on kolme ihanaa partacollieta- niin siitä huolimatta kissa on kissa on kissa. Iso kissa tai pikkukissa.
Koirat on ihan kivoja. Mutta ne ei o kissoja :)

Tillariina K. kirjoitti...

Kirjoituksesi oli kuin omat ajatukseni. Tosin mä olen sitä mieltä, että kyllä chihut haisee myös. :) Tyttären mielestä koiraa ei tarvi pestä...No, meillä koiramummolassa joutuu kerran kuussa suihkuun. Koiran suu...yäkkelis, mikä lemu!! Polvet naarmuilla kun kokoajan etutassut vetää sutia niissä. Huomiota, huomiota ja lisää huomiota. Ei hetken rauhaa. Olen tosi vähän ollut koirien kanssa tekemisissä, ehkä jotkut rodut eivät tauotta vahdi tekemisiä. Merkkailu on vielä sellainen ikävä puoli, että eikä...jatkuvasti oli joku verho, päiväpeitto, matto, tyyny tms. menossa pesuun!! Kissan karvaoksennukset n. 5 kertaa vuodessa ovat ihan iisi homma siihen nähden. Riittää lainakoira. Kissa pitää olla aina, mieluiten kaksi. Ne kun katoavat moneksi tunniksi omiin oloihin. Eikä minusta oo kiva talviaamuina lähteä heti ekana koiraa ulkoiluttamaan...olen liian mukavuudenhaluinen. Ei varmaan jäänyt epäselväksi, että kissaihminen ollaan. :)

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Ihan, kuin olisin kirjoittanut tuon aluan...lapsesta asti minulla on ollut kissa..aina. Juuri siksi kissoista tykkäänkin, kun ovat niin itsenäisiä ja ylväitä. Mutta, kun viimeisen kisumme jouduimme lopetettavaksi viemään, päätin siinä itkun seassa, että meille ei enää lemmikkiä tule...ei koskaan! Muutama vuosihan se näin menikin, mutta sitten tapasin Niilon ja herra vei kerralla sydämeni. Ei mitenkään hirveän söpökään kahdeksan viikkoisena ollut, mutta koko ajan pyrki syliin. Taisi olla rakkautta ensisilmäyksellä...meillä molemmillä♥

Vivi Vinna kirjoitti...

Miulla on ollut niin kissoja kuin koiria ja olenpa joskus hoitanut ihkaoikeaa koirasutta. Ehkä pidän kuitenkin enemmän kissoista, ne ovat paljon itsenäisempiä ja todella helppoja kouluttaa ja opettaa talon tavoille. :) Vaikka voihan ne olla aika itsepäisiä ja nirsoja.. Koiran kanssa taas joutuu jatkuvasti menemään lenkille, se vaatii paljon enemään aikaa ja koulutusta.

Just tässä muutama päivä sitten kävin kaverin luona, jossa oli koiravieras ja sillä kyllä riitti vauhtia ja vipellystä. Kaiken huippu oli, kun juotiin kahvia useamman hengen kanssa ja yhtäkkiä koira vilkkuu taustalla. Noh, se oli innostunut lemmenleikkeihin pehmolelun kanssa. XD

Menninkäinen kirjoitti...

Kissat on ilkeitä, raapii ja kynsii. Ne ovat pelottavia otuksia. Kissan haisevaa kakkavessaa on siivottava, yäk ja sinne ostettava tietyin väliajoin hiekkaa. Taas menoerä. Ellei sitten vastuuton kissanomistaja laske otustaan valvomatta ulos, jolloin se kakkii naapurin lasten hiekkalaatikkoon. Nimim. kokemusta on...

Joo. Olen koiraihminen. Kahden pikkuapinan omistaja. Koirat haisee, kun ne pieree tai on märkiä. Kai kissatkin pieree...? Koira ei merkkaile sisällä, ellei sen reviirille tule toista koiraa,jonka se kokee uhaksi. Tai jos sitä ei ole opetettu sisäsiistiksi. Meillä ollut kaksi poikaa, yht. 20 vuoden ajan, ja eka merkkasi kerran elämänsä aikana sisällä, toinen ei kertaakaan. Rodusta riippuen koiraa ei tarvitse pestä välttämättä kuin muutaman kerran vuodessa.

Koira "pakottaa" liikeelle, satoi tai paistoi. Aina on kaveri, jonka kanssa lähteä lenkille. Pienen koiran kanssa on helppo matkustaa, ison ei ehkä niinkään. En tiedä, kokemusta vain pienistä koirista. Koiralle on oltava selkeät säännöt, se ei saa olla "meidän pikku vauva". Silloin saat helposti itsellesi räksyttävän rakin ja naapurien vihaiset katseet. Kehuttava, kun tekee oikein ja jämäkästi kiellettävä, jos tekee väärin. Ihminen on aina lauman johtaja.

Tylsistynyt koira voi rikkoa paikkoja kun on yksin kotona, mutta jos se saa liikuntaa ja virikkeitä ja se opetetaan pennusta tavoille, ei tällaista ongelmaa ole.

KOirien ruoka ei maksa paljon, jos koira on pieni ja terve. Meillä menee alle 10e viikossa kahden koiran ruokiin. (n. 5-kiloiset) Rokotukset haetaan 2-3 vuoden välein, hinnat riippuu eläinlääkäristä. Rotukoiraa ottaessa voi selvittää mahdolliset rodulle tyypilliset sairaudet, sekarotuisen kanssa tämä on hankalampaa. Jotkut väittää sekoituksia terveemmiksi, meillä yksi sekoitus ja paperiton rodullinen, enkä voi sanoa isompaa eroa.

Tämä minun näkemykseni, ei tarkoitus loukata ketään tai provosoida. Kirjoitettu pilke silmäkulmassa, koska mauistahan ei voi kiistellä. ;)

Pepsi + Max kirjoitti...

Meillä oli koira, kun olin lapsi. Siitä oli tosi paljon turvaa minulle ulkona leikkiessäni (olen ainut lapsi). Mutta nyt kun kaksi kissaa, en voisi elää ilman kissoja. Ilman koiraa pystyn elämään. Tosin ei koirakaan ole poissuljettu mahdollisuus. - emäntä

Eija-h kirjoitti...

Mie en taida osata päättää olenko enemmän koira -vai kissaihminen, kummatkin on ihania ja kummastakin löytyy hyvät ja huonot puolet. Monet koiraihmiset ei vaan ymmärrä kissoja ja yrittää kouluttaa niitä kuin koiraa tai sitten luulee ettei kissaa voisi kouluttaa ollenkaan.
Itseltä löytyy koira (dobbi-saku/kultsu sekoitus) ja kaksi kissaa. Itse olen kyllä täysin isojen koirien ystävä, mitään alle 50cm kokoista ei varmasti ikinä tule :P
Enemmän ongelmia tuntuu pikkukoirien omistajilla olevan koulutuksessa ja elämisessä niiden kanssa. Sen verran pikkuisia räyhäpiskejä tuolla kaduilla aina vastaan tulee, että huh :/
Isot ei kyllä haise sen enempää kuin pienetkään, enemmän tähän vaikuttaa koiran hoito, sairaudet ja puhtaanapito. Toki löysähuuliset koirat kuolaa mutta sekään nyt ei varsinaisesti ole koiran koosta kiinni.

Pulmu Pulmunen kirjoitti...

Kissan ottaisin vakavasta allergiasta huolimatta jos ei puoliso takois järkeä päähän. Koiralle en ole yhtä pahasti allerginen, mutta oireilen niistäkin. Siedätän itseäni aina mahdollisuuden tullen koiriin. Onneksi niitä on sukulaisilla ja ystävillä joten siedättäminen onnistuu. Omasta koirasta kuumeilen melko kroonisesti. En vain uskalla ottaa, kun en tiedä miten allergia kehittyy. Ja ei en ole alkerginen karvoille vaan hilseelle ja ennen kaikkea kuolalle. Mitä karvaisempi tai karvattomampi koira sitä enempi oireilen. Karkeakarvaiset ovat osoittautuneet siedettävämmiksi, en halua isoa enkä liian pientä koiraa. Rodulla ei juurikaan ole merkitystä. Jopa seropit käy, mutta kerrostalo ja koira on hankala yhtälö. Ehkä jonain päivänä.

Jael kirjoitti...

Minä pidän molemmista..
Kun poikani oli pieni halusi hän koiran mutta ajanpuutteen vuoksi otimme kissan ja ihana kissa Otto olikin;hänet piti nukuttaa pois viime vuonna 19.vuoden ikäisenä mutta jäi ihanat muistot.vajaa 7 vuotta sitten tuntui että voisin vihdoinkin ottaa koiran ja näin Bambi tuli taloon. Bambihan on myös suhtkoht pieni,6kg ,suurimmaksi osaksi kääpiöpinsseri ja vähän muuta sitten myös. On niin rakas eikä haise;D Minusta on myös tullut kissojen syöttäjä täällä kodin viereisessä puistossa,perin sen homman mutta nyt on parina päivänä onneksi joku toinenkin syöttäjä. Kissat juoksee perässäni tuolla puistossa kun ovat tottuneet että tuon heille ruokaa;D
Onhan se totta että sitä on aika kiinni koirassa etenkin jos matkustelee.mutta se niidne tuottama ilo on kyllä mahtava:)

Marre kirjoitti...

Hei! Minä olen koiraihminen :) Omia koiria on ollut kaksi ja vasta aikuisena, molemmat olivat kääpiökoiria ja tykkään pienistä enemmän, vaikkakin kaikki koirat ovat kyllä sydäntä lähellä. Tyttärellä on nyt esim Staffi, lihaksikas jästipää.. Ihana, mummon (minun siis ) sydänkäpy ;)
Haluisin myös hankkia jälleen koiran, jonkun pienen esim just chihun tai kääpiömäyräkoiran. No rotua vielä mietin ja sitä hankinko ollenkaan.. Se tosiaan sitoo ja me haluamme matkustella, vaikea rasti siis...
Silloin kun minulla oli ne pikkuiset, Havanese ja Coton, koirat niin perheemme lapset hoitivat niitä ja kävivät lenkillä eli minulle ei "kaatunut" kaikki koiran hoito.. mutta nyt kun lapset eivät asu kotona niin joutuisi ottamaan isomman vastuun koirasta.
Ehkä joskus myöhemmin, kun vähän rauhoitutaan ja sellainen koira joka voi lentokoneessa matkustaa matkustamossa.. :) Mutta eihän sitä koskaan tiedä... :) Koirakuume tulee ja menee, jos se tulee joskus liian voimakkaana niin sitten varmaan löytyy kotoa sellainen pieni turre.

anneaulikki kirjoitti...

Kissaihminen täällä ;) laiskanpulskeana en osaa kuvitella lähteväni ilmalla millä hyvänsä aamuvarhain koira ulkoiluttamaan, sillä minullehan se kumminkin jäisi...
Koiristakin kyllä tykkään eikä meillä tällä hetkellä ole kissaakaan, koska matkojen ajaksi olisi hankala järjestää hoitoa.

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

Olen koiraihminen, olen aina ollut. Kissat on epäilyttäviä ja niiden mielen liikkeitä on vaikea lukea. Koirat on kuin avoimia kirjoja ja aina hyvällä tuulella. Oman koiran hajuun mielestäni tottuu aika paljon eli sitä ei oikein haista. Paitsi pahan hajuisen hengityksen... Kyllähän koirat sitoo ja rajoittaa, mutta teiltä löytyisi varmaan luottohoitajia lähipiiristä, joten ei liene ongelma. :)

Nettimartta kirjoitti...

Täällä on kissa- ja koiraihminen. Nyt kaksi mäyräkoiraa, eikä yhtään kissaa. Tavallisesti minulla on ollut kumpaisiakin, miehen kissa-allergia äityi niin pahaksi, että kissoja emme enää voi ottaa.Valitettavasti.

Miksi koira? Siitä saa erilailla seuraa kuin kissasta. Kissa on itsenäisempi. Molempi parempi tai kaikista parhainta on, että sekä kissa että koira (tai kaksi).

Soleil kirjoitti...

Olen kissaihminen, mutta monesti leikimme ajatuksella pienestä koirasta joka olisi kaveri vuoripolulla. Sitten mietimme sitä kun aamuisin pitäisi lähteä heti ulkolenkille, tuo saa heti koira haaveet pois. Toinen asia on se, että osaisiko siitä kasvattaa kunnollisen. Kauhistus on räksyttävä pikkukoira.

Meillä oli ennen näitä neljää "iltatähti-Kissaa" 18 vuotta maatiaiskissoja, nytkin yksi. Jos en olisi toteuttanut vuosien haavetta maine cooni-rotuisesta kissasta, niin en tietäisi kissasta juuri mitään. Nämä isokokoiset ja koiramaiset kissa ovat niin hurmaavan suloisia. Kavereita lähes kaikessa ja juttelevat erilaisin ääni. Maatiainen viettää paljon aikaa yksikseen, mutta nämä tupsukorvat ovat aina lähellä palvelijoita. Ei kuitenkaan liian läheisriippuvaisesti, vaan arvokaan sosiaalisesti.

On ikävä, että ihmisillä on paljon vääriä käsityksiä kissoista. Kissoista jotka on liian aikaisin vieroitettu enosta ja sisaruksista, ei ole sosiaalisuus kehittynyt oikein. Myös tuon pentuvaiheen ihmiskontaktit vaikuttaa paljon millainen kissasta tulee. Myös leikkaamattomat ulkokissat antaa paljon väärää kuvaa kissasta, kun hän omaa reviiriään puolustaa.

Hyvän alkutaipaleen elänyt kissa ei raavi ja pure. :)

Tiia K kirjoitti...

Kyllä meidän iso Samu kuolaa ja haisee ja hih on koko ajan jaloissa, hyvä kun pääsee eteenpäin kulkemaan. Vessaan ja suihkuun änkeää mukaan ja on kovin mustis, jos halaan lapsia tai rapsutan kissoja. Oikea perheen keskipiste. Myönnän kyllä että edelleen olen enemmän kissoihin kallellaan, kissoissa se salaperäisyys, ei tyrkkyys, puhtaus, kaikki, olen vain aivan hulluna kissoihin.

Samu on rakas, koska Samu on Samu, mutta Samun jälkeen ei meille enää koiraa tule. Ilman kissoja en taasen voisi olla. Näin me ihmiset olemme erilaisia ja eläimet. .)

Mukavaa viikonloppua <3

Lady of The Mess kirjoitti...

Minä olen ollut aina koiraihminen - tai niin luulin, kunnes Viiru tuli meille;)
Minusta ihminen voi hyvin olla sekä että - tykätä molemmista!

Matkatar kirjoitti...

Pepi: Heh-koirat ei o kissoja, hyvin sanottu :D

Tillariina: Juu kyllä koiran suu haisee oli sitten pieni tai iso koira. Merkkailu on tosiaan tosi ikävä piirre koirissa. Siksi ehkä taipuisin mielellään jo sisäsiistiin ja mielellään narttuun...

Irmastiina: Lemmikin kuolema on aina ikävä juttu :/

ViviVinna: Totta tuo että kissa on helpompi kouluttaa.

Menninkäinen: Hyviä pointteja sinulla, kiitos! Mekin ajattelimme, että chihun kanssa olisi suht helppo matkustaa -lyhyemmille matkoille hoitoon ja pidemmille mukaan. Räksyttävä rakki ei ole mukava sekään -iik onkohan se kasvatus hankalaa...

Pepsi+Max: Minäkin taidan olla molempia -kun edelleen pidän kissoistakin. Jotenkin vaan koira kiehtoo nyt myös.

Eija:Aika jännä, minä en taas ole ikinä oikein ymmärtänyt suurien koirien viehätystä. On niitä hauska koiranäyttelyssä ihailla -miten erilaisia ja lempeitä ne ovat. Mutta kyllä se varmasti syökin paljon ja vie tilaa kodista :D

Pulmu: Heh -puolisot ovat usein hyviä takomaan järkeä...

Jael: Sinun Bambisi on kyllä tosi suloinen koiruli! Minäkin pyrin aina rapsuttamaan kissoja kun mahdollista...

Marre: Heips! Totta, se on ehkä se vaikein pala, että koira sitoo kotiin...ei niinkään lenkitykset tai rahanmeno. En minäkään ikinä haluaisi koiraa ruumaan laittaa, matkustamoon vain...

anneaulikki: Hoitopaikkoja ei aina tuppaa olemaan, meillä on ollut aiemmin myös ongelmia kun oli kissa...

Elina: Kissat ovat hyvin voimakastahtoisia ja omapäisiä. Jotenkin se niissä viehättääkin :)

Nettimartta: Totta, ehkä siksi minäkin nyt innostuisin hankkimaan koiran vaikka olen aina "suosinut" kissoja. Koira on seurallisempi.

Soleil: Ei minuakaan innosta pakkaseen ja pimeään sateeseen aamutuimaan lähtö, mutta elän toivossa että edelleen voimme asustaa Barcelonassa talvisin...Ja tottakai jos talvi täällä ollaan, sopeutuuhan sitä siihenkin.


Tiia: Kivaa että teillä on molempia, isoon taloon mahtuu paljon vilskettä ja vipeltäjää!

Lady of the Mess: Juu ilman muuta -tottakai molemmista voi tykätä :D Koska molemmissa on niin paljon hyviä puolia!

Menninkäinen kirjoitti...

Heh, tuli vielä mieleen, että meidän koiria ei kyllä saa aamutuimaan minnekään! Makaavat kuin härskit sillit kymmeneen-yhteentoista asti! Sopii meille, kun ei olla aamuihmisiä. :)

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Minä olin koiraihminen ja olen vieläkin. Mutta mies on allerginen ja se on ratkaissut asian sillä. Nykyään tosin en ottaisi lemmikkiä sen sitovuuden vuoksi. Mihin sen saisi hoitoon, jos olisi matka, lyhyt tai pitempi, tiedossa?

PauMau kirjoitti...

Koiraihminen -miksi, siihen en osaa vastata. Mulla on ollut koira kohta 40 vuotta, viimeiset 17 vuotta 2 koiraa. Sitoutumistahan se tietää, jos ei ole tiedossa varahoitopaikkaa, vaatii reissuun lähteminen jonkun verran järjestelyitä. Mä en ole pystynyt vieraaseen hoitopaikkaan koiriani jättämään (voi pikkuresssukat jne ;)), onneksi toisatiseksi olen aina välillä saanut luotettavan hoitajan kotiin niiden kanssa. Mieti ja pohdi joka kantilta, onhan koirat niin ihania että vaikka vaativat paljon, kyllä ne antavatkin.

ps. Koira ei haise -iso tai pieni - jos niiden turkista huolehtii. Jotkut koirarodut ovat helpompia kuten "oma" rotuvalintani, Belgianpaimenkoira. Niillä on paksu pohjavilla joka pitää haisut pois ja on tavallaan "itsepuhdistuva" Pesu kaksi kertaa vuodessa riittää, juuri sopiva rotu tällaiselle ihmiselle, joka ei jaksa koiraa puunata :)

Harakka kirjoitti...

Niin olen minäkin koiraihminen. Ja en vaan tiedä, mutta meillä on aina ollut koira, se ikäänkuin kuuluu meidän perheeseen.
On ollut iloa ja suruakin näiden vuoksi, juuri tietty siloin, kun niistä pitää luopua jossain vaiheessa.
Otto-koiruli olikin meillä sellanen iso koira ja nyt Oton jälkeen meille muuttikin tämä pieni chihu.
Tämä meidän chihu on joskus ärripurri,ärisee ja muriseekin. Muttakun sen antaa silloin olla rauhassa vain, niin menee ohitse.
Pitää myös kunnioittaa koiran omaa luontoa.
Ihku ihanahan tämä Ticoliini onkin. Merkkaili ensin alkuun joskus aina, mutta leikkautettiin se, niin sekin juttu loppui.
Mutta tietty koirasta on aina oma vaivansa aina, niinkuin kaikista eläimistä.
Pitää vain miettiä sitä, että minne koiran laittaa silloin, jos aikoo lähteä matkoille vaikka, onko sulla koirulille hyvä hoitopaikka tiedossasi, sillä se olisi hyvä tietää etukäteen.
Meillä on, ja ongelmia ei siinä asiassa tulekaan.
Ja me ollaankin sellasia koti-ihmisiä, mutta väkisinkin joskus jonnekin mennään sellasiin paikkoihin, minne ei koiraa voi viedä. Tai esim. koiraa ei voi jättää kesällä lämpimällä autoon, eli on opetettava pienestä olemaan hetken yksin kotona.
Mutta koirasta on myös tosi paljon iloa ja se vie väkisinkin lenkillekin, vaikka sataisi vettäkin.
Hyvää syyskuun alkua, jo ensiviikollahan se alkaakin!

Matkatar kirjoitti...

Paluumuuttajatar: Tuota hoitopaikkaa olen itsekin miettinyt. Ainakin vielä kaksi lapsistamme asuu lähellä, he ainakin ottaisivat koiran hoitoon. Ja on pari muutakin paikkaa mielessä :D

PauMau: Kiva että turkista huolehtiminen auttaa pitämään hajut poissa. Ja varmasti oman rakkaan koiran ominaistuoksuun tottuu niin ettei sitä edes huomaa ;)

Harakka: Kiitos viestistäsi! Ehkä se hoitopaikan löytäminen ei olekaan suurin ongelma. Ennemmin mietin että minusta on ikävä jättää koiruli yksin kotiin...tai miten se stressaa lentomatkoilla. Eikä koira halvaksikaan tule. Muuten kyllä olen ajatuksesta innoissani ja uskon että siitä tulisi olemaan paljon iloa. :D Vieläkun saisi tuon miehenkin vakuuttumaan asiasta, heh.

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Minä tykkään sekä kissoista että koirista. Kissoille olen allerginen, joten niitä meillä ei ole. Pientä koiraa tuskin ottaisin. Tykkään isommista. Koiran pitää olla myös älykästä rotua, siis joko seurakoira tai palveluskoira. Toki metsästyskoiratkin ovat älykkäitä, mutta meillä ei metsästetä. Ok, Mikki on noutaja ja tavallaan siis metsästyskoira, mutta kultsujakin on metsästyslinjaa ja "sohvaperunalinjaa." Mikki on peruna. ;O) Kun ottaa koiran, pitää sitoutua ulkoilemaan kolmesti päivässä noin kymmenen vuoden ajan. Kouluttaa koira. Koirasta on valtavasti iloa ja seuraa, mutta luopuminen on yhtä tuskaa. Pitää osata myös luopua, kun sen aika on. Ilman, että koira kärsii turhaa.

Iloinen Kulkuri kirjoitti...

Minulla ei ole koiraa, koska:
-matkustelen paljon, dogi olisi alituiseen hoidossa.
-asun yksin ja päivittäinen työmatkani kestää kolmisen tuntia.

Koirapoloinen ei juuri emäntäänsä näkisi.
Enpä kyllä ole koskaan vakavasti harkinnut koiran ottamista, mutta tykkään kyllä muiden koirista!



















aimarii kirjoitti...

Tuolla lailla knnattaakin pohtia perin juurin, ennen kuin lemmikin hankkii. Minä en enää tiedä, olenko kissa- vai koiraihminen. Molempia on aikanaan ollut ja niin tuskallisen raskaita luopumisia niistä. Sairauksiin kuolivat ja kissoista toinen jäi auton alle.
Nyt ehkä ottaisin kissan, mutta ja mutta....olen liikaa reissun päällä, ettei lemmikin ottaminen käy päinsä.
Onneksi saan olla parit kerrat vuodessa pitää hoitokoiraa. Se tuntuu toistaiseksi riittävän.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...