sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Lempipuistossa



Viikonloppu alkoi hieman sateisissa merkeissä mutta meillä on ollut tuuria; aina kun olemme menneet ulkoilemaan, on ollut ihan kiva sää ja useimmiten aurinko paistanut.

On tullut jo tavaksi, että lähden koiran kanssa herättyäni ulos pikku lenkille, ja parin tunnin päästä menemme kolmisin läheiseen Ciutadella -puistoon. Eilen siellä hurahti useampi tunti, sillä tapasimme siellä erään paikallisen ystävämme koiransa kanssa.


Tätä puistoa on tullut käppäiltyä vuosien varrella ristiin rastiin, mutta siihen ei kyllästy koskaan. On mielenkiintoista seurata miten se muuttuu eri vuodenaikojen mukaan. 


Sirikin on oppinut pitämään puistosta; siellä juoksentelee erikokoisia koiria paljon vapaana. Olemme vieneet sitä koiria varten aidatulle alueelle, jossa mekin uskallamme päästää sen juoksemaan ilman hihnaa.

Joskus uudet kamut vaan ovat liian innokkaita tutustumaan jolloin Siri hakee meistä turvaa. Isommille koirille se murisee vähän mutta pienemmistä tykkää kovastikin. 



Kukkiakin löytyy puistosta; punaisia, valkoisia, sinisiä...ihan ei vielä kaikkien puiden lehdet ole alkaneet kasvaa muttei taida kauaa kestää.






Istuskelimme tässä aurinkoisella terassilla puistossa ja odottelimme ystäväämme. Lopulta hän tupsahti paikalle ison mustan koiransa kanssa. Yago oli tosi lempeäluontoinen koira joten ei Sirikään sille kauaa viitsinyt murista vaikka se oli Yagon pään kokoinen!



Aikamoinen kokoero -isompi ei mahtunut edes kunnolla kuvaan.


Aurinkoiset terkut kaikille!


 Tröööt, leppoisaa sunnuntain jatkoa!


10 kommenttia:

Marru kirjoitti...

Tuota kevättä alkaa odottelemaan jo tännekin, tosin pieni tovi siihen vielä menee :)

Tiina V. kirjoitti...

Hauskoja kuvia ihastuttavasta puistosta!

Kikka Kainu-Lehto kirjoitti...

Voi kuinka siellä on jo kevättä ilmassa ja suloinen Siri näyttää nauttivan auringon lämmittävistä säteistä. Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Kiitos. Aurinko on selvästi tullut, terveiset siis otettu vastaan. Toivotaan lisääkin valohoitoa.

Jaana kirjoitti...

Voi kun ihanan keväisiä kuvia!
Kaunista kevään jatkoa sinne!

Matkatar kirjoitti...

Marru: Niinhän se taitaa olla...toivottavasti ei enää uutta lunta satele niin kevät tulee nopeammin!

Tiina: Kiitos :D

Kikka Kainu-Lehto: Kiitos! Kyllä Siri nauttii auringosta, se on jo huomattu. Penkillä auringossa on ihana istuskella.

Paluumuuuttajar: Ihanaa että sielläkin paistaa!

Jaana:Kiitos kiitos sinulle samoin!

Tiia K kirjoitti...

Sirin tyytyväisestä ilmeestä päätellen näyttää nauttivan auringosta. :) Aurinkoisia päiviä Barcelonaan. <3

Jael kirjoitti...

Ihana puisto,muistankin sen Barcelona-reissultani:) Kaunista alkavaa maaliskuuta:)

Vivi Vinna kirjoitti...

Varmasti tosi ihana puisto! :) Itse en ole vieläkään käynyt siinä, mutta ehkä sitten joskus. Vastahan minä olinkin Barcelonassa, mutta se oli vain nopea päivävisiitti.

Tuula / Tuula's life kirjoitti...

Ciutadella puisto on ihana! Viimeksi meillä oli hotelli ihan puiston vieressä, joten sinne oli kiva piipahtaa useammankin kerran.
Siellä viihtyvät kaikki. Sirikin!
Minulle jäivät niin ne sunnuntaitanssit mieleen :)
Ihania kuvia puistosta. Kivaa viikonloppua!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...