torstai 18. elokuuta 2016

Uusi blogihaaste: Mustaa ja Valkoista



Eihän Blogistaniassa ole vielä tarpeeksi bloggaamiseen innoittavia haasteita? Minusta ei ainakaan, etenkään mustavalko -valokuvaukseen keskittyvää suomenkielistä ei taida tällä hetkellä olla.

Siksi päätin alkaa moderoimaan uutta haastetta...!



Mikä on haasteen tarkoitus?


Tarkoitus on innostua valokuvaamisesta lisää ja haastaa itsensä kuvaamaan jotain ihan uutta mitä et ehkä ole vielä kuvannut. Yritän etsiä netin syövereistä omaksi sekä kenties muidenkin avuksi ja iloksi aina pari vinkkiä mukaan. Osallistua voivat kaikentasoiset innokkaat kameran kanssa häärääjät, joilla on blogi ja jotka ovat halukkaita kehittymään kuvaajana.


Miksi mustavalkoista?


Rakastan värejä, mutta toisinaan sitä kaipaa yksinkertaisempaa ilmaisua. Mustavalkokuvat ovat tyylikkäitä ja niiden avulla oppii pelkistämään. Olen huomannut myös että m/v -kuva antaa enemmän anteeksi kuin värikuva terävyyden suhteen. Sen avulla on myös helpompi ilmaista voimakkaita tunteita kuten dramatiikkaa. Muodot, viivat ja pintarakenteet saa myös paremmin näkyviin.


Miten pääsee mukaan?


1. Aiheet päivittyvät kahden viikon välein sunnuntai-iltana joten sinulla on aina hyvin aikaa         osallistua.

2. Mukaan pääsee 1-3 mustavalkokuvalla. Eli vain m/v kuvat hyväksytään ellei esim. kolmatta väriä ole erikseen mainittu. 

3. Linkitäthän suoraan postaukseesi, ei blogin etusivulle!

4. Osallistu aiheeseen mieluummin uusilla kuvilla.

5. Käy muiden osallistujien blogeissa ja jätä kommentti vierailustasi.

Nyt jään miettimään aihetta ja ensimmäinen Mustaa ja Valkoista -haaste siis julkaistaan ensi sunnuntai-iltana. Pysythän kuulolla! Toivon tietysti että moni (tai edes joku kääk) innostuisi tulemaan mukaan. Jos joku tarvitsee lisäinfoa esim linkityksen suhteen niin kertokaa, teen sitten tarkemmat ohjeet.

Mitä sinä pidät blogihaasteista, tuleeko osallistuttua? 


15 kommenttia:

Tiina V. kirjoitti...

Hieno idea!
Olenkin pohtinut viime aikoina mustavalkokuvia ja olen myös halukas kehittymään kuvaajana. Jukka aina auttaa minua teknisissä pulmissa.
Osallistumme mielellämme :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Oi tahtoo mukaan heti kun tältä muuttohässäkältä kerkee :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Hauska haaste. Jospa kaivankin kamerani esille.

Esther Helmiä kirjoitti...

Tulen myös mukaan aina kun mahdollista :)

Katinka kirjoitti...

Todella mukava haaste. Tulen mukaan jos vain ennätän =).

Matkatar kirjoitti...

Tiina V: Voi kun kiva, tervetuloa!

Pieni Lintu: Kivaa!

enkulin käsityöt: Hienoa kun innostuit!

Esther Helmiä: Ihanaa, tervetuloa!

Katinka: Kiva kuulla!

http://tuijankortteilua.blogspot.com kirjoitti...

Mulla taitaa olla niin halpis toi kamera, ei vissiin saa musta/valkok.
IPadilla niitä sais, osaanko laittaa blogiini ???

Satu /Talossano23 kirjoitti...

Mukana kunhan vain aika riittäis, mutta pidän mielessä <3

Menninkäinen kirjoitti...

Kiva idea! Mahdollisuuksien mukaan mukana! Mä olen saanut esim. meidän otuksista tosi tunnelmallisia kuvia mustavalkoisena.

Satu kirjoitti...

Hieno idea! Varmasti osallistun jossakin vaiheessa! :-)

Sara - My Woodland Garden kirjoitti...

Oi, kuulostaa ihanalta! Minäkin rakastan värejä, mutta mustavalkoisuus piristää välillä. :)
Olen vähentänyt osallistumistani blogihaasteisiin, koska aika niin on tiukalla. Pienen Linnun MakroTex on yksi must-haasteista. Siinä on hyvää myös se että aihe on tiedossa etukäteen ja on aikaa miettiä ja valmistautua.
Näkemisiin!

Matkatar kirjoitti...

tuijankortteilua: Voi kuule halvallakin kameralla voi saada hyviä/kivoja kuvia, myös kännyllä! Muunnat ne vaan vaikka verkko-ohjelmassa mustavalkoisiksi (esim Pickmonkey) Tule mukaan vaan!

Satu/Talossano23: Hii, katsotaan miten tämä tästä lähtee etenemään!

Menninkäinen: Kiitos! Joo se on jännä huomata että kuva m/v:nä näyttää joskus ihan erilaiselta.

Satu: Kiva juttu, tervetuloa!

Sara-My Woodland Garden: Kiva!

Anu kirjoitti...

JEP!! Mä osallistun. Jään innoissani odottamaan aihetta :)

Plaza de Mustis kirjoitti...

Jee tämä on hieno aine ja kuvat todella Must!

Matkatar kirjoitti...

Anu: Kiva, tervetuloa! Uusi aihe on raita.

Plaza de mustis: Kiva, tervetuloa mukaan!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...