tiistai 8. marraskuuta 2016

Pyhä Ruoka / Santa Comida




Ravalin kaupunginosassa voi nähdä mitä merkillisempiä asioita, se tuli taas viime viikonloppuna todettua. Olimme matkalla asunnottomien hyväksi järjestettyyn kirpparitapahtumaan kun ihan sattumoisin huomasimme nykytaiteen museon MACBAn yhteydessä olevan taideinstallaation.

Poikkesimme tietysti sisään ja ensin nenääni osui imelähkö tuoksu. Seuraavaksi aistin värit. Pääosin rehevää sinistä, punaista ja keltaista, mutta oli seassa myös näiden vastavärejä.


Keskellä lattiaa oli suuri todennäköisesti käsinommeltu liina. Sen päälle sai astua kunhan otti sandaalit pois jaloista. Kävelin ihastellen väriloiston päällä tuntien kylmän kivilattian liinan läpi.


Huoneen reunoilla oli seitsemän eriväristä alttaria. Tarkemmin katsoen huomasin mistä se makea hajukin tuli: hedelmistä, kasviksista, säilykkeistä, pähkinöistä, kuivaruuasta jne...monenlaista värikästä syötävää oli järjestetty alttareille kauniisti kehyksen muotoon. Jokainen niistä eri jumalalle.

Yemayá siniselle, Obatalá valkoiselle, Shangó punaiselle ja
 Osun keltaiselle. En tiedä mistä jumalat ovat kotoisin mutta koko tunnelma toi jotenkin mieleen Intian.


Kyse oli siis espanjalaisen taiteilija Antoni Miraldon Pyhä Ruoka -installaatiosta. Hän haluaa muistuttaa maailmaa ruoan rituaalisesta merkityksestä käyttämällä kitchimäisiä ja barokkimaisia elementtejä töissään.





pst! Muistathan että vielä on tämä viikko aikaa kuvata aihetta "puu" Mustaa ja Valkoista -haasteessa, tervetuloa mukaan!


16 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Intialaiselta vaikuttaa siis hindulaisuudelta.

Matkatar kirjoitti...

Pappilanmummo: Niin minustakin selkeästi. Katalonialainen taiteilija siis kyseessä mutta en tiedä mäyttelystä sen kummempaa mitä pikaisesti netin syövereistä löysin.

Pieni Lintu kirjoitti...

Erikoisia tapoja ja kulttuureita.. Ruuat varmasti maistuisi kodittomille ja köyhille enemmän kuin mielikuvitusjumalille. :D Nooh..

Kauniita kuvia joka tapauksessa ja upeita värejä!!!

SusuPetal kirjoitti...

Ihana törmätä tällaiseen väri-iloitteluun tuoksuineen kaikkineen!

Esther Helmiä kirjoitti...

Ihana väripiristys,upeita värejä! Ruualla on ollut suuri merkitys ja on edelleenkin erinäisissä rituaaleissa ja uskonnoissa, niitä antoivat köyhätkin, jokainen kykenevä uskoakseen parempaan. Suuri merkitys joillekin.

Liplatus kirjoitti...

Eksoottisia värikkäitä kuvia!
Punastelen täällä, häpeän...mutta äkkimältä luulin tuota hehkuvan punaista huonetta ihan joksikin muuksi.

Matkatar kirjoitti...

Pieni Lintu: Olet oikeassa! Hukkaanhan noi ruuat tuolla menevät.

SusuPetal: Joo oli yllättävää!

Esther Helmiä: Kiitos! Se on totta, hyvin sanoit.

Liplatus: Heh heh :D

Jael kirjoitti...

Olipas mielenkiintoinen installaatio,ja ihanat värit.Tuo viimeisen kuvan patsas tosin....

arleena kirjoitti...

Upeat kuvat ja päävärit hienosti mukana

Suza kirjoitti...

so colourful and interesting.

Matkatar kirjoitti...

Jael: Juu oli aika mielenkiintoista ja yllättävää kierrellä tuolla :D

arleena: Kiitos!

Suza: Thanks! Yes it was very interesting to visit there.

Rita A kirjoitti...

Fantastinen installaatio kaikille aisteille. (Vai oliko kuuloaistille mitään?)
Ehkä myös kuudennelle aistille, kun jumalatkin oli otettu huomioon :)

Matkatar kirjoitti...

Rita A: Kyllä vain! Joo taisi siellä olla sellaista jännää taustamusiikkiakin.

Ansku BCN kirjoitti...

On tämä kyllä mahtava kaupunki, kun aina tulee vastaan jotain uutta ihmeteltävää <3

Rva Kepponen kirjoitti...

Mielenkiintoisen näköinen installaatio!

Matkatar kirjoitti...

Ansku BCN: Eikö vain!? Ei juuri tarvitse suunnitella mitään, sen kun lähtee kävelemään ja kiertelemään niin johan löytää tekemistä ja nähtävää.

Rva Kepponen:Eikö vain!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...