perjantai 1. maaliskuuta 2019

Elämää auringon mukaan



Aurinko herättää viimeistään yhdeksältä, mutta yleensä kahdeksan jälkeen alkaa tulvimaan valoa sisään sen verran, että tekee mieli nousta jo ylös. Terassille paistaa yhdeksältä jo lämpimästi ja pääsemmekin sinne usein aamupalalle.

Olemme saaneet jo aika hyvin roudattua tavaraa ja huonekaluja täältä kämpästä pois. Onneksi peitot, tyynyt, lipastot, tuolit ym. tuntuvat hyvin tekevän kauppansa dyykkareiden keskuudessa tuolla roskisten luona. Kiva huomata miten pieni kämppä alkaa tuntua tilavammalta sitä mukaa kun ylimääräistä tavaraa lähtee pois. 

Karnevaaliaika näkyy kaupunkikuvassa

Nämä kuvat ovat Vilanova i la Geltrún keskustasta, se on ihan nätti pikku kaupunki. Kävimme siellä eräänä päivänä tutustumassa ja löysimme myös persoonallisen ravintolan, jossa söimme herkullisen Menu del dian.



Terassillemme paistaa aurinko aamuyhdeksästä iltapäivälle noin viiteen saakka. Jos olemme kotona, meillä on ovi koko ajan auki ja tuntuu kivalta kun lämmin terassi on olkkarin jatkeena.


Auringon laskiessa tulee kuitenkin viileää ja laitamme oven kiinni ja ilmalämpöpumpun jälleen yöksi päälle. Illan ja yön aikana se kierrättää ilmaa ja kerää vettä pikku huoneistostamme ison pönikän verran, joskus jopa ylikin, huh! 

Juu, Espanja on kostea maa ja ilmalämpöpumppu on täällä tosi tärkeä. Onneksi meillä oli täällä tosi hyväkuntoinen sellainen valmiina.


Olipa rapussamme pikku vesivahinkokin. Näimme miten ulko-oven edessä oleva lätäkkö kasvoi päivä päivältä ja vesi alkoi valua jo kadulle saakka. Tarkkaavaisena remppamiehenä mieheni yritti saada selville mistä se vesi oikein tuli, ja epäilikin, että ensimmäisestä kerroksesta, joka on kyllä tyhjänä tällä hetkellä.

Kun kukaan ei näyttänyt tekevän asialle mitään, otimme vuodosta kuvia ja kävimme pari päivää sitten taloyhtiömme isännöintitoimistossa (jep, meillä on nyt sellainenkin!) kertomassa vuodosta. Siellä tiedettiin jo asiasta ja putkimies oli kuulemma jo tulossa tutkimaan asiaa. 

Mieheni kävi kiinnostuneena putkimiehen juttusillakin ja auttoikin häntä välillä. Oli kuulemma vaan joku liitin hajonnut tuossa talon reunan vieressä, onneksi ei ehtinyt tulla suurempaa vahinkoa kellekään.


Meillä on useampi kilometri matkaa lähimpään suurempaan markettiin, joten keksimme, että tilaamme kerran viikossa sieltä satsin ruokaa ja täydennämme sitten tuoretavaralla kävellen tai potkulaudoilla muina päivinä. 

Tosi kätevä systeemi, paitsi nyt tuli jokin sekaannus maksukorttien kanssa ja saimme täsmälleen samanlaisen tilauksen kahtena päivänä peräkkäin! Tarkoittaa sitä, että huomenna täytyykin tehdä paljon ruokia valmiiksi pakastimeen ja että salaattia ja hedelmiäkin saa nyt syödä urakalla, heh!



Eräänä päivänä jätimme Sirin kämpille ja lähdimme kävelemään rantaa pitkin Vilanova i la Geltrún suuntaan. Tuohon rannalle ei voi ottaa koiraa mukaan, koska tuossa vasemmalla puolella on luonnonsuojelualue ja siellä pesii lintuja. 

Olikin tosi ihana reitti, vähän harmitti kun kamerasta loppui akku heti alkureitillä. Näimme auringonpalvojia, kalastajia ja perheitä, jotka olivat piknikillä.






Kevät on täällä jo aika pitkällä ja se tuntuu mukavalta. Tämä jännä rauhallisuus täällä tuntuu edelleen myös kivalta. Itse asiassa kerran viikossa käymme suurinpiirtein Barcelonan keskustassa, ja silloin huomaa aikamoisen eron entiseen: siellä on paljon meteliä, pahoja hajuja, hälyä, ihmisiä ja tungosta...


Toki mitä sieltä eniten ehkä kaipaan, on ne kauniit talot, historia, arkkitehtuuri ja patsaat...ja se kiva Ciutadellapuisto. Oli kivaa kun joka kävelylenkillä tuntui, että pitää kantaa kameraa mukana koska aina näki jotain kuvattavaa. 


Siri tuntuu nauttivan myös täällä olostaan ja lähettää teille kaikille terkkuja!



9 kommenttia:

Menninkäinen kirjoitti...

Tekstistä ja kuvistakin huokuu rauhallisuus ja ihana lämpö. Teidän kämppä ja parveke on sitten samanlainen kuin meillä, meilläkin aurinko paistaa takapihalle aamukympistä iltakuuteen kesäisin. On ihanaa, kun tosiaan saa ikään kuin jatkeen olkkarille.

Mukavaa viikonlopun jatkoa ja rapsutukset Sirille!

Teija Hakula kirjoitti...

Ihania kuvia ja tunnelmia! Sydämeni sykkii Espanjalle. Olen asunut Madridissa nuorena ja mieleni halajaa edelleen noihin Espanjan ihaniin maisemiin. Palasimme viikko sitten Gran Canarialta. Siellä on oli kesäisen lämmintä ja aurinko paistoi joka päivä. Parasta oli päästä juttelemaan paikallisten kanssa espanjan kielellä.
Elämänne kuulostaa täydelliseltä irtiotolta arjesta. Viivyttekö pitkäänkin Espanjassa vai oletteko muuttaneet sinne ihan pysyvästi? Mukavaa maaliskuuta!

Pepsi ja Max kirjoitti...

Kuulostaa kivalta alueelta ja että olette tehneet hyvät kaupat 😊 Ihana lukee kirjoituksiasi; iskee vain matkakuume Espanjan maisemiin 😁

Jael kirjoitti...

Hyvältä näyttää uusi asuinseutunne. Täällä herään aikaisin, 6 maissa,ja silloin jo kivasti valoa, ja viileyttä,lämmin tulee esille heti klo 9 aikaan. Onneksi ei ollut pahempi tuo vesivahinko; vesivahingot ovat kamalia. Täällä lähistöllä on ihan uusi kerrostalo, jossa sateet menivät alas parkkikerrokseen, ja nyt eivät voi käyttää omaa parkkikerrostaan kunnes kaikki on kuivunut.Mukavaa maaliskuuta sinne:)

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Nyt teillä on ihana koti rauhaisalla alueella, jossa sielu lepää. <3 Tosi kätevä muuten tuo tilaaminen kaupasta vaikka menikin nyt maksu kahteen kertaan ekalla kerralla. Mutta noin muuten, eipä tarvitse roudailla kamoja.

Täälläkin mieli haluaisi asua Helsingissä ja täällä Porvoossa, mutta ehkä kuitenkin valitsen tämän rauhallisuuden ja metsämaisemat ja rannat.

Kivaa uutta viikkoa teille sinne ja lisää innolla näitä postauksia täällä odotellen. <3

Matkatar kirjoitti...

Menninkäinen: Kiitos! Juu emme olisi uskoneet että löydämme kämpän tälläisellä terassilla (tietysti meidän hintatasolla, toki sitä löytyy vaikka mitä jos laittaa rahaa tarpeeksi menemään heh) Edellisessä kämpässä oli se kiva kattoterassi, mutta siellä tuuli aina ja paistoi yleensä vain pari tuntia, ja sekin aina siihen aikaan kun olimme jossain liikkeellä.

Teija Hakula: Kiitos ja kiva kuulla! Kyllä täällä Espanjassa riittää ihmeteltävää ja tutkittavaa vaikka miten. Nyt tällä kertaa olemme vielä kuukauden täällä. Yleensä talviaikaan olemme täällä, koska Suomessa kesällä on niin mukavaa. Mukavaa maaliskuuta sinullekin!

Pepsi ja Max: Kiva kun tykkäät lukea näitä juttuja. Mukavaa maaliskuuta sinne teille!

Jael:Kiitos, juu kyllä täällä katseltavaa ja ihmeteltävää riittää vaikka onkin ihan erilaista kuin Barcelonan keskustassa. Juu onneksi ei ollut paha vesivahinko, pelkäsimme jo että on mennyt jonnekin sisälle pahastikin.

Tiia: Juu, täällä kyllä stressitaso laskee! Kiva kun jaksat käydä lukemassa ja ihanaa maaliskuuta sinne!

Vivi Vinna kirjoitti...

Oi, miusta teidän uudet kotikulmat / seudut näyttävät upeilta, rauhallisilta. Barcelonassa se Ciudatella-puisto on tosiaan upea, mutta, mutta... Itse koin Barcelonan kivaksi pistäytymispaikaksi, mutta asumaan en sinne haluaisi. Ja minä tykkään kaupungeista. Barcelona on yks miun lempparikaupungeista, tosi kuanis. Mutta tämä pieni Santa Cruzin kaupunki riittää miulle elämiseen vallan hyvin. :) Mukavaa sunnuntaita! <3

Matkatar kirjoitti...

Vivi Vinna: Kiitos! Juu seuraan instasta aina ihania kuvia vaellusreiteiltäsi, sinne kyllä täytyy joskus tulla käymään, näyttää paratiisilta koko saari!

sameer khan kirjoitti...

Lovely favorites post!, Appearance with informality content,

today I have found your site, I fan of your site. You have

to keep doing such an article even future.



Hindi paheliyan
Hindi funny jokes
Hindi riddles

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...