tiistai 5. marraskuuta 2019

Roadtrip Espanjaan


Heippa hei Matkatar täällä taas pitkästä aikaa! Olemme jälleen palanneet Espanjaan talveksi, mutta kerronpa tällä kertaa meidän matkastamme tänne kännykkäkuvin höystettynä. Oli nimittäin erilainen matka tällä kertaa, tulimme omalla autolla ajaen. Tarvitsemme sitä täällä ja nyt meillä on ensimmäistä kertaa parkkitilaakin.
Meillä oli mukana nuorimmaisemme Erika, sillä hän oli samalla tulossa tapaamaan Espanjassa vaihto-oppilaana olevaa poikaystäväänsä. 

Ajoimme auton ensin Travemündeen menevään laivaan. Mikäs siellä oli hytissä loikoillessa ja välillä syömässä käymässä. No, hieman puuduttavaakin se oli, rahtilaivat ovat aika tylsiä. Onneksi olimme laivalla vain yhden yön.

Siri tietysti oli mukana matkalla, kuten ennenkin. Se ei ollut millänsäkään hytissä, olihan siellä sohva missä kelliä (ja isipapan massu). Sirin (ja muiden koirien) pissittäminen oli järjestetty niin, että tietyssä kohtaa ulkokantta oli noin 1m+1m kokoinen hiekkalaatikko, jossa koirat tekivät tarpeensa. Ensin epäilimme miten se mahtaa onnistua, koska kannella tuuli kovasti -ja oli tietysti ihan märkääkin. Meidän hienohelma kun ei huonoista sääolosuhteista piittaa. Yllättävän hyvin se kyllä pissi laatikkoon, tosin vain yhdet pisut kerrallaan. Siksi veimme sitä ulos useita kertoja päivässä.



Laivasta tultuamme - oli jo pimeä myöhäinen perjantai-ilta - ajoimme suoraan Schweriniin Saksassa. Olin etukäteen varannut sieltä hotellihuoneen meille kolmelle ja Sirille. Siksi Shcwerinistä, koska siellä asuu eräs skypekaverini, jonka kanssa olen harjoitellut saksaa, ja halusin nähdä hänet, sekä kauniin Schwerinin linnan.


Schwerinin vanhin rakennus 1600-1700 lukujen vaihteesta...Fachwerkhäuser...<3

Näkymät tuomiokirkon tornista Schwerinin kauniiseen pikkukaupunkiin
Kauaa emme voineet Schwerinissä olla, sillä moottoritie kutsui jo. Olimme sopineet olevamme saman päivän iltana Münchenissä. Siellä asuu ystäviämme monen vuoden takaa, jolloin olin työharjoittelijana siellä. Asuin vanhemman pariskunnan luona, ja loppukesästä mieheni tuli sinne myös lapsikatsaamme kanssa. Olemme pitäneet yhteyttä müncheniläisiin ystäviimme näiden vuosien aikana, ja he ovat olleet vieraanamme myös Suomessa.

Marienplatz

Löysimme perille myöhään illalla, ja meitä odotettiinkin jo lämpimän kurpitsakeiton kera. Oli tosi mukavaa vaihtaa jälleen kuulumisia. Suunnitelmissa oli yöpyä heillä 2 yötä, joten pääsimme seuraavana päivänä pyörimään Münchenin keskustaan.

Veimme tytärtä myös kurkkaamaan kuuluisaan Hofbräuhausiin, jossa on upeita kattomaalauksia. Paikalla on aina aitoja nahkahousubaijerilaisia juomassa olutta ja syömässä brezeleitä, sekä tarjoilijattarilla on dirndlmekot päällä. Viimeksi kävimme täällä brezeleillä, mutta tällä kertaa haimme brezelimme rauhallisemmasta paikasta.




Münchenistä jatkoimme matkaa Sveitsiin Geneveen. Sinnekin oli päivän ajomatka ja hotelli varattu etukäteen. Paljoa emme ehtineet Genevestä nähdä, koska jatkoimme matkaa jo heti aamusta. Tarkoitus oli yrittää ehtiä Ranskan kautta Vilanovaan Espanjaan saakka saman päivän aikana.

Sää ei vaan sinä päivänä ollut ollenkaan suosiollinen. Itse asiassa saderintama vain synkkeni synkkenemistään ja alkoi myös ukkostaa. Epäilimme joutuvamme yöpymään matkalla, koska matkanteko hidastui aikalailla.

Myöhemmin kuulimme uutisista, että tuo sade-ukkosmyrsky oli ollut tosi vaarallinen, ja useita henkilöitä oli kuollutkin, teitä poikki ja autoja siellä täällä. Onneksi selvisimme!


Pääsimme nimittäin ajoissa Vilanovaan, oli mukavaa kun roadtrippimme oli ohi -niin hauskakin se samalla oli. Seuraavana päivänä kävimme rannalla ja näimme mitä tuhoja myrsky oli saanut aikaan. Meri myrskysi edelleen, ja vettä oli rantakadulla saakka.


Nuoret tapasivat toisensa, ja Erika oli meillä vielä viisi päivää. Nyt hän on jälleen Suomessa ja meidän kaikkien normaali arki alkanut. 

Olemme aloitelleet jo remonttia täällä, mutta siitä sitten seuraavalla kerralla!


Seesteistä syksyä!


8 kommenttia:

Susanna Hietanen kirjoitti...

Melkoinen urakka tuollainen automatka!
Hatun nosto teille :-)

Jael kirjoitti...

Mukava tuollainen roadtrip, kun näkee samalla montakin eri paikkaa. Ja kiva että koirat oli huomioitu laivalla:)
Olen eksän kanssa tehnyt muutaman roadtripin, mutta lyhyempiä varmaan kuin tuo teidän: kerran Hollannista Saksan ja Ruotsin kautta Lappiin, ja sieltä Helsinkiin, toisella kerralla roadtrip Espanjan Atlantin puoleisella rannikolla, yhdestä päästä toiseen, ja kolmas oli Kalifornian roadtrippi. Itse tykkäsin mennä autolla lentokoneen sijaan, vaikka aikaa tietysti kului paljon enemmän. Mukavia aikoja Kataloniassa teille:)

Pepsi ja Max kirjoitti...

Kiva matkakertomus! Näitte kivoja kohteita!

Harakka kirjoitti...

Mielenkiintoinen matka varmaan teillä olikin!
Hyvää marraskuista aikaa sinne teille!

Menninkäinen kirjoitti...

Onpa teillä ollut mielenkiintoinen reissu! Onneksi pääsitte saderintamaa karkuun. Meidän koirat ei osanneet / halunneet käyttää sitä laivan lootaa, kun ajeltiin laivalla Ruotsista Suomeen. Toinen pidätteli maihin asti ja toinen pissi aamuyöllä kannelle syrjäiseen kolkkaan.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Ihan tuli ikävä Euroopan ylityksiä autolla. Kiva päästä näkemään teidän remppakuvia!

Matkatar kirjoitti...

Susanna Hietanen: No joo, ainakin jos yrittää suht reippaaseen tahtiin päästä perille kuten me, onhan se silloin aika rankkaa. Mutta jos ajelee ajan kanssa, silloin se on kivaa vaan!

Jael:Kiitos sinulle! Minäkin olen usein ollut roadtripeillä, jopa paljon pidemmilläkin. Nuorempana oli tapana ex-miehen kanssa kiertää koko kesäloma autolla Euroopassa ja nykyisenkin miehen kanssa ollaan kierretty monet reissut autolla vaunun ja lastenkin kanssa. Se vaan on niin kivaa :)

Pepsi ja Max: Kiva kuulla että pidit! Juu näimmehän kaikkea mukavaa :)

Harakka: Kiitos! Ihanaa marraskuuta sinullekin!

Menninkäinen: Ihmettelin itsekin miten Siri osasi pissiä sinne laatikkoon. Kakkia se ei laivalle halunnut, eikä kunnolla oikein matkallakaan. Vilanovassa tulikin tavaraa sitten viikon edestä heh!

Paluumuuttajatar: Uskon, tekin olette kierrelleet vaikka missä! Ihanaa marraskuuta teille!

Tiia Koivusalo kirjoitti...

Tämä olisi reissu, jonka vielä kerran haluaisin tehdä tai jotain vastaavaa. Nuorena tuli tehtyä ajomatka Ruotsista, Tanskan kautta jne. Monacoon asti.

Aurinkoisia päiviä sinne, täällä on niin harmaata ja synkkää, että jo klo 18 alkaa ramasemaan.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...