Vilanova - bajo el mismo Sol

Vuoden 2018 aikana minun ja mieheni mielessä kypsyi ajatus, että myisimme Barcelonan kotimme. Olimme jo lähes 9 vuotta kiertäneet Barcelonaa aina talviaikaan ja remontoineet ja sisustaneet Àticoksi nimeäämme kotiamme innolla.

Kaikkea kuitenkin aikansa, niin ihana kuin Barcelona onkin, teki mieli pois sieltä ihmismäärän ja metelin keskeltä.



Joten keväällä 2019 löytyi uusi kohteemme Vilanova y la Geltrùn pikku kaupungista, 50 kilometrin päästä Barcelonasta etelään. Tai itse asiasta sen laitamilta. Sieltä löytyi kaipaamaamme rauhaa ja merikin on ihan kivenheiton päässä.

Täältä näet miten Vilanovan kotimme remontti ja sisustus edistyy. Uusimmat kuvat löytyvät aina tästä ylempää, joten jos haluat nähdä alkutilanteen, kelaa sivua alaspäin!

Syksy 2019

Tehtyämme aikamoisen tyhjennysoperaation kämpässä, pääsimme aloittamaan remonttia. Tarkoitus oli käyttää keittiökaapit, mutta siirtää ne olohuoneen puolelle ja saada siis vanhan keittiön tilalle makuuhuone, jota ei ollut.


Mies teki reiän seinään viemäri- ym. putkia varten. 

***

Kevät 2019...tästä kaikki alkoi:


 Keittiö ei ollut kovin vanha, vaikka näytti tyyliltään kuin suoraan 80-90 lukujen Saksasta.


Terassi on parasta asunnossa, ja se on remontoitu ihan hiljattain tosi siististi. Terassilta löytyi muovinen pöytäkalusto, aika iso ja kohlo, mutta päätimme jättää sen käyttöön kunnes löydämme jotain pienempää ja sievempää.



Kylpyhuone oli siisti, mutta kovin vanhanaikaisen näköinen sekin, kaikki pinnat inhoamaani vaaleaa kellanruskeaa sävyä. Mutta suurin harmi oli, että vessan ovi kääntyi sisäänpäin, eli päästäkseen vessaan, täytyi peruuttaa ensin suihkuun ja laittaa sitten ovi kiinni. No, onneksi miehellä oli tähän hyvä ratkaisu.


Kapeassa, mutta pitkässä olohuoneessa oli kaksi vuodesohvaa, koska pienessä asunnossa ei ollut makuuhuonetta. Tässä siis kaikki edellisten asukkaiden huonekalut, tälläisenä kämpän ostimme.

Kylpyhuoneeseen pääsi vasemmalla olevasta oviaukosta, tosin siinä oli pieni "eteinen", jossa on komero välissä.


Näkymä toiseen suuntaan, takana keittiö ja välissä eteinen ja sisäänkäynti.



2 kommenttia:

Nina Elise kirjoitti...

Hei,

El Vendrell'ssä on ihana keramiikkamyymälä, jossa myydään myös rautaisia terassikalusteita. Pienempiä pyöreitä pöytiä myös. Rautaiset ovat hyvät, koska tuuli saattaa välillä yltyä niin kovaksi, että muoviset lentävät terassilta pihalle tai kadulle. Kalusteet ovat tosi kauniita. Varmasti löytyy muualtakin kuin tuolta. Oletteko katsoneet esim. Leroy Merlinin nettisivuilta?

ystävällisin terveisin
Tiinan serkku Nina Coma-rugasta ❤️

Päden paja kirjoitti...

Pääsimme toissa kesänä käväisemään Barcelonassa ja siellä oli kyllä niin kaunista. Tuo Vilanova y la Geltrùn on varmasti kaunis paikka! Ihana kun saatte edelleen nauttia kauniista merimaisemista:) Remonteissa on aina iso homma vaan onpa ihanaa sitten kun kaikki on valmista! Mukavaa joulukuuta♥

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...