perjantai 4. joulukuuta 2015

Elämää koiravauvan kanssa


Vaikka päätin että tämä blogi ei muutu koirablogiksi hankkiessamme chihun taloon, niin täytyyhän sitä välillä kertoa miten koiran kanssa menee...

Aika paljonhan siitä on niin vaivaa, iloa kuin hupiakin. Aamut alkavat makoisasti, koska Siri nukkuu meidän molempien välissä ja herää heti iloisena antamaan suukkoja nenänpäähän. Siitä aamupisulle ulos ja sitten aamupalalle. Mies on ollut Sirin kanssa nyt päivisin kotosalla ja minä olen käynyt töissä. Niin on pikku typy kietonut miehen pikku tassunsa ympärille ettei ole enää paluuta entiseen tylsään elämään...



Kylpeminen väsyttää...
Onneksi isipappa lämmittää...



Tässä pari viikkoa sitten kun ensilumi satoi, Sirikin innostui enemmän ulkoilusta. Se ei selvästikään pidä märästä ja pimeästä. Sisäsiistiksi opettelu on aikamoista tahtojen taistelua iltasella välillä kun on tosi pimeää ja märkää. Höpsö juoksee aina kotiovelle odottamaan ja minä houkuttelen sen namilla takaisin puutarhaan...tätä jatketaan kunnes luovutan. Pikkuisella kyllä pinnaa tuntuu riittävän.

Onneksi päiväsaikaan Siri tykkää vipeltää ulkona ja tekeekin pääosin tarpeet silloin ulos.



Joulutorttujakin leivoimme Sirin kanssa eräänä päivänä. Se oli laaduntarkkailijana ja minä työntekijänä. Yhteistyössä tuli kauniita ja herkullisia torttuja.



Siri on saanut edelleen paljon vieraita. Se on tosi reippaasti tutustunut kaikkiin, niin ihmisiin kuin toisiin koiriinkin. Luis ja Elmeri-kissa olivat meillä hoidossa viime viikonloppuna kun Erika muutti poikaystävänsä kanssa. Kissa oli Sirin mielestä mielenkiintoinen ja kyllä ne väliin leikkivätkin. Aikamoista hulinaa oli, mutta onneksi kaikki kolme nukkuivat hyvin peuhattuaan koko päivän yhdessä.


Paras leikki kamun kanssa

Siri levitoi...

Tosi hauska tuliainen Sirille eräältä ystävältämme

Siri 3kk ja Vilho 1v (kuva Tiinan)
Sirille on tullut painoa lisää jo puolen kilon verran eli nyt se painaa kaksi kiloa. Ei taida siis ihan pieneksi chihuahuaksi jäädä, on sillä niin hyvä ruokahalukin. 

Ai niin, se pentukurssikin alkoi jonne olin Sirin kanssa ilmoittautunut. Se ei ehkä ollut ihan sellaista kuin odotin (en tiedä mitä odotin...), mutta tulin siihen tulokseen että en ala tämän kurssin jälkeen sen enempää hifistelemään kursseilla, agilityissä tai mitä niitä nyt onkaan. Eiköhän ne innokkaammat koiraharrastajat ole eri luonteisia kuin minä. Viihtymiseen kurssilla ei muuten auttanut jääkylmä halli. Siri oli kyllä reippaasti mukana ja harjoitteli temppuja vaikka tärisikin kylmästä ja ihmetteli mitä ihmettä teemme täällä isojen koirien joukossa.

"Meksikosta kun olen, kunnon siesta maistuu aina!"
Ensi viikolla minä taas jään lomalle ja mies menee vaihteeksi töihin. Ensi vuodesta ei edelleenkään tiedä...minulla saattaa työkuviot tässä vielä muuttua kokonaan. Olen hakenut ihan uutta työtä, joka tuntuisi mielekkäämmältä mutta myös haastavammalta kuin mitä nyt teen. Luulen että minulla on jopa ihan hyvät mahikset päästä sinne. Jos ei siitä tule mitään, voisin kyllä jatkaa nykyisessä työpaikassa ja voisihan se kolmaskin vaihtoehto kiinnostaa...

...nimittäin Barcelona. Oih ja voih. Vuoden vaihteen jälkeen on Sirilläkin rokotukset ja passi kunnossa ja sillä olisi lupa matkustaa. Nyt ollaan ihan oikeasti jännän äärellä tässä.

Makoisaa viikonloppua!


19 kommenttia:

Pepsi + Max kirjoitti...

Ihania Siri kuvia!

Elina / Vaihda vapaalle kirjoitti...

Hyvän kuuloista pentuarkea. :) Harmi, ettei pentukurssi ollut ihan odotusten mukainen. Pidän peukkuja, että sulla tärppäisi uuden, mielekkäämmän työn saaminen!

Susanne kirjoitti...

Ihana Siri♥
Täälläkin pidetään peukkuja että saat mieleisen työpaikan.

Menninkäinen kirjoitti...

Voi mitä kuvia ja ilmeitä! Meidän pikkuapinat on samaa mieltä, että märkä syksy huono, luminen talvi mahtavaa.

Peukut pystyyn työpaikalle!

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Voi ihana Siri♥♥
Kyllä koirat ovat vaan ihania♥

aimarii kirjoitti...

Pikku koirasi on söpölöinen. Ihastuttava pentu, jota varmaan kuvaat tosi paljon.

Tiina V. kirjoitti...

Olipa mukava lukea Sirin kuulumisia :)
Saludos, hasta luego!
T&J

Matkatar kirjoitti...

Pepsi+Max: Kiitos <3

Elina: Kiitos! Juu ei siinä kurssissa mitään vikaa ollut, tajusin vain siellä itse olevani ikäänkuin vieraassa porukassa. Otan kuitenkin Sirin kanssa opit mahdollisimman hyvin vastaan.

Susanne: Kiitos :D

Menninkäinen: Kiitti! Ei sitä itsekään oikein koleasta ja pimeästä tykkää joten ei ihme jos ei koirakaan.

Irmastiina: Kiitos :D Näin on :D

aimarii: Kiitos, kyllähän sitä tulee kuvattua vaikka parhaat kuvat saisi juuri silloin kun kamera on kaukana. Nyt juuri ulkonakaan ei tee mieli kuvailla joten sisällä sitten näitä koiraräpsyjä :)

Tiina: Kiva juttu. Olettekos jo kotiutuneet Espanjasta? Täytyykin tulla blogin puolelle kurkkaamaan...Estoy muy interesada... :D

Tiia K kirjoitti...

Voi että toinen on lutukka söpö, ihana ja mikä laadun tarkkailija, en kestä! Jänniä kuvioita teillä, toivottavasti se Barcelona tai, että menee kuten on tarkoitettu. <3 Mukavaa viikonloppua <3

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihan tässä sydän sulaa karrelle.

Satu kirjoitti...

Ihana ja hauska postaus! Lempparikuviani olivat Siri levitoimassa ja torttumestarina. :-)

Tillariina K. kirjoitti...

Nätti on ja eloisa tapaus tämä Siri. Teukka-chihu on tosi mini, painaa kyllä alle 2 kg. Luullaan aina pennuksi kun ulkoilutan sitä. Vähän isompi ja rotevampi olisi hyvä. Aina saa olla noin hennon koiran kanssa vähän varuillaan. Onpas teillä nyt jännittävää, missä töissä tai missä asua. Lisää vaan koirapostauksia, olen niitä kovasti odotellut. Pentuaika on kuitenkin niin lyhyt!

Rva Kepponen kirjoitti...

Ihana Siri :)

iivika t kirjoitti...

Ihana, suloinen pikku-Siri! Hurjan nàppàrà tuollainen tiskialtaassa pestàvà koira, ei nimittàin ole ihan helppoa kammeta tuota meidàn 50 kiloista turjaketta (yltàpààltà lehmànsonnassa) kylpyammeeseen, kun sehàn ei sinne halua. :)

Jael kirjoitti...

Ihanan suloinen Siri:) Ihan kiva kun laitat hänestä tänne;Sirin kasvua on mukavaa seurata. Kaikkea hyvää sulle,sekä työpaikan että Barcelonan suhteen.

Paluumuuttajatar kirjoitti...

Mahtuuhan sitä blogiin kaikki se, mikä omassa elämässä on tärkeää.

Matkatar kirjoitti...

Tiia: Juu se on niin lutunen pieni :) Kiitos.

enkulin käsityöt: Hihi :)

Satu: Kiitos kiva kuulla :)

Tillariina: Juu on hyvinkin eloisa! Ymmärrän että hennomman kanssa saa olla enemmän varuillaan, Siri on nyt jo aika rotevan tuntuinen. Ihan ei vielä sohvalle pääse ilman aputyynyjä mutta muuten jaksaa juoksennella ja leikkiä pitkään.

Rva Kepponen: :D

Iivika: Juu on tämä näppärä taskukoira. Heh voin kuvitella kun taistelet sen ison koirasi kanssa!

Jael: Kiva kun pidät kuvista! Siri kasvaa ja kehittyy koko ajan. Kiitos, jänskättää miten käypi...

Paluumuuttajatar: Näinhän se taitaa olla :D Mukavaa itsenäisyyspäivää!

maiju kirjoitti...

Ihania koirakuvia. Vilho on kyllä sen näköinen, että vähän tekisi mieli kouluttaa ;)

Matkatar kirjoitti...

Maiju: Kiitos! Juu taita Siri laittaa Vilhonkin ojennukseen kunhan vielä vähän kasvaa... :D

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...