tiistai 30. syyskuuta 2014

Pikkuruiset siemenet talteen


Kävin tänään puutarhasta keräilemässä siemeniä ensi kesää varten. Kehäkukat kukkivat edelleen, mutta osaan on jo kehittynyt hyvät siemenet. Ensin ne ovat vihreitä, mutta tummuvat kuivuessaan ja lähtevät sitten helposti irti. Aika jännää, en ole ennen kerännytkään näitä jemmaan.

Meillä kasvaa paljon myös varjoliljaa. Se on tosi kaunis monivuotinen kasvi. Jätin muutaman kukan kuivumaan siementen keräystä varten. En vielä tiedä minne niitä keväällä laitan, mutta haluan kokeilla lähtevätkö siemenet itämään. Yllättävän paljon yhdestä kukasta tuleekin siemeniä!



Varjoliljan siemeniä
Kehäkukan siemeniä


Olen yllättynyt miten kauan ja kauniisti nuo kehäkukat kukkivat, pakko laittaa teidänkin ihailtavaksi äsken ottamiani kuvia niistä. Ulkona tuuli aika kovaa joten kukat heiluivat tuulessa, onneksi muutama kuva sentään jotenkin onnistui.

15 kommenttia:

pappilanmummo kirjoitti...

Jännä, miten nuo kehäkukatkin matalalla heiluvat...
Siemenet onkin hyvä koota - eipä tarvitse ostaa keväällä. Ja voi reilusti paljon kylvää ainakin joku itää hyvin. Meillä taisi tulla liiankin tiheään viime keväänä.

Pieni Lintu kirjoitti...

Todella kauniit kuvat!

sini kirjoitti...

Ylimmät kuvat kuin suuria hämppiksiä tai jotain.....raikas kehäkukka!

päikkä kirjoitti...

Kehäkukan siement ovat kuin pieniä matoja. Veikeitä.

mate kirjoitti...

Huikaisevan kauniit kuvat ☺

Anna Amnell kirjoitti...

Taitavasti kuvattuja. Hienoa!

Ansku Barcelona kirjoitti...

Ihania kuvia! Mikä kamera/linssi sinulla on käytössä?

Pulmu Pulmunen kirjoitti...

Ensin huokaisu *wow* ja sitten kehu: Upeita kuvia!

Elämää maalaismaisemissa kirjoitti...

Upeita kuvia!

Uuna Syrjäsuo kirjoitti...

Ooh, miten kaunis kuvasarja!

Tuta kirjoitti...

Huikeen ihania kuvia:)

arleena kirjoitti...

Kauniit kuvat

Matkatar kirjoitti...

pappilanmummo: Juu on se mielenkiintoista kylvää omista siemenistä ekaa kertaa!

Pieni Lintu: Kiitos :)

sini: Juu ne näyttivät aika jänniltä :)

päikkä: Näin on!

mate: kiitos!

Anna Amnell: Kiitos Anna!

Ansku Barcelona: Kiitos! Näissä käytin Nikon D5100 +obskuna 55-200f4-5.6+36mm loittorengas :D

Pulmu: Hih, kiitos!

Elämää maalaismaisemissa: Kiitos sinulle!

Uuna Syrjäsuo: Kiitoskiitos!

Tuta: Hii, kiva kuulla että pidät!

arleena: Kiitän!

Lady of The Mess kirjoitti...

Pitäisiköhän sitä tänä syksynä ryhdistäytyä ja kerätä noita kukkien siemeniä! Aikoinaan sitä harrastin mutta olen laiskistunut. Silti - ihan eri tunne on alusta asti itse kasvatettuihin kukkiin;)
Upeita kuvia!

Jaana kirjoitti...

Upeita kuvia, kiitos!
Ja kehäkukat, tosi kauniita!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...