perjantai 10. tammikuuta 2014

Àtico -ihan kipsissä

 

 
Tarina asuntomme remontin etenemisestä jatkuu. Meidän tyttöjen lähdettyämme joulukuussa 2010 pois Barcelonasta, mies jäi vielä yksin tänne puuhastelemaan vasaroineen ja tiilikasoineen.
 
Seuraavaksi oli vuorossa vesiputkien uusiminen. Talon ykköskerroksessa tehtiin samaan aikaan putkiremonttia, joten mies kävi kysymässä sieltä putkimiehiä apuun. Marokkolaiset osoittautuivat kuitenkin ylihintaisiksi taitoihinsa nähden, joten mies tekikin loput putkityöt itse.

 
Katto
 
Asunnon katto oli yksi työläimmistä kohteista, koska halusimme kauniit vanhat parrut esiin. Kun mies oli saanut puhdistettua ja petsattua ne, jäi tilalle epäsiistit välitilat. Hän keksi sovittaa niihin styrox-paloja, jotka sitten lattialla kipsasi huolellisesti. Niiden kuivuttua hän ujutti ja liimasi uretaanilla jokaisen paikalleen ja paikkasi uudella kipsillä saumakohdat. Lopputuloksesta tuli juuri sellainen harjatunnäköinen kuin toivoimmekin! (ja siellä ne styroxit ovat pysyneet, vaikka ensimmäinen reaktioni tähän ajatukseen olikin järkyttynyt)
 

 
 

 
Kylpyhuone

Paikallisesta rautakaupasta löytyi kevyttä ja vedenkestävää Wedilevyä, jota mies päätti käyttää kylppärissä ja väliseinissä. Saatuaan uudet seinät tehtyä, hän laittoi uudet ovet ja wc-pöntön paikoilleen. Toisesta pääsee kylppäriin ja toisesta nykyiseen makkariin, jossa oli entinen keittiö (tässä vielä siis käytössä)
 
 
 
Olimme päivittäin yhteydessä miehen kanssa Messengerissä, joten pystyimme keskustelemaan remontin etenemisestä hyvin. Sain valkata kylppäriin tulevat laattojen värin, ja minähän  näin mielessäni pelkkää metsänvihreää. Mies pääsi käymään suuressa laattakaupassa, josta löysi mielestään sopivat kauniit laatat, ja ihastuinhan minäkin niihin heti.
 
 

 
Mies päätti laittaa kylppärin lattiaan sähkölämmityksen. Kesällähän sitä ei tarvitse, mutta talvella tuntuu mukavalta kun on lämmin lattia varpaiden alla suihkusta tultaessa. Myöhemmin täkäläiset sähkömiehet olivat järkyttyneitä siitä, että mieheni laittaa sähköä märkään lattiaan. Täällähän ei sähkölattialämmitystä käytetä ja mies toikin kaapelit Suomesta mukanaan.
 


 
Lattiaan tuli vaaleat laatat ja seiniin kauttaaltaan ne vihreät. Kattoon mies laittoi ne Suomesta raahaamamme lämpökäsitellyt paneelit. Uudet ikkunat mies asensi myös paikoilleen, ja saumauksen jälkeen suihkun. Tähän asti hän oli kylpenyt ämpärissä.
 
 
 
Keittiö
 
Seinien rappauksen jälkeen mies alkoi koota keittiökaappeja paikoilleen. Eteen tuli myös saareke, joka toimii samalla ruokapöytänä.
 
 
 


Remppamiehen ateria: spagettia ja sangriaa.
 
"Olipa mukava syödä taas oikean ruokapöydän ääressä." kertoi mieheni Mesessä.
 
Kun keittiö oli valmis ja kaasuliesi paikallaan, täytyi käydä purkamassa vanha keittiö pois. Lisää tiilimurskaa, pölyä ja moskaa. Ja siis poiskannettavaa.
 

 
 
Eteiseen mies kokosi suuren kaapin vaatteita varten.
 


Väsynyt remppamies...(no joo taisi lavastaa kuvan)
 
Tässä vaiheessa kevät oli jo pitkällä ja mies palasi Suomeen. Parin kuukauden päästä lähdimmekin yhdessä taas Barcelonaan -ja minulla riittikin paljon uutta nähtävää kodissamme.

Ainakin vielä yksi tarina Àtico -remppaan tulossa! Hauskaa viikonloppua kaikille!
 

11 kommenttia:

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Kovan homman olette tehneet...:)

Mine kirjoitti...

Miten reipas remonttimies sinulla! Nostan hattua!

Cheri kirjoitti...

Huh, miten paljon puuhaa. Kaikkihan on käytännössä rakennettu uudestaan. Ehkä on ihan hyvä, ettei siellä laiteta sähköjä märkään lattiaan :) Tuntui varmaankin taivaalliselta palata kotiin, jossa remppa oli edennyt huimasti.

Kivitasku kirjoitti...

Oi, olen edelleen aivan koukussa teidän remppakertomukseenne! Tosi mielenkiintoista. Tuo lattailämmitysjuttu nauratti, ne näitä kulttuurien eroja. Kiva kun jaoit tämänkin tarinan!

Kivitasku kirjoitti...

Oi, olen edelleen aivan koukussa teidän remppakertomukseenne! Tosi mielenkiintoista. Tuo lattailämmitysjuttu nauratti, ne näitä kulttuurien eroja. Kiva kun jaoit tämänkin tarinan!

Jael kirjoitti...

Kyllä teillä oli tuolla ihan hurja homma mutta hyvä lopputulos,kovan työn jälkeen:)

mimon mami kirjoitti...

Miehesi on taitava, kun pystyy itse tekemään kaikki työt itse.
Hienoa jälkeä!

TelluT kirjoitti...

Väsyneeltä remppamies näyttää, mutta kyllähän sitä nyt toki väsyttääkin, kun noin ahkerana oli ollut :)

Pepi kirjoitti...

Ei tuo remppa ihan jokapojalta onnistuiskaan, hyvä kun on taitoa niin pystyy rakentamaan käytännössä tyhjästä mieleisensä kodin :)

Kukkaiselämää - My flowering life kirjoitti...

Melkoinen urakka ja upea lopputulos!

Matkatar kirjoitti...

Kiitän kommenteista! Ja mieheni myös! :D

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...