tiistai 5. marraskuuta 2013

Retki Fuengirolaan


 
Täytyihän sitä Andalusiassa tutustua myös tuohon tuhansien suomalaisten suosimaan loma -ja asuinkeskukseen Fuengirolaan Costa del Solin rannikolla. Olimme ajaneet tuosta linnapuistosta jo monena päivänä ohi ja päätimme käydä tutustumassa siihen.


Oli ihan mukava kävelyretki kuumassa mäen päälle, vaikka linna olikin kiinni.
 

 
 
Kävelimme pitkää rantakatua keskustaan päin. Joku oli uimassakin ja auringonottajia riitti vielä paikoin ihan hyvin.




 



Hienot luukut kirjeille ja korteille postin seinässä


Yllättävän paljon oli ravintoloita lopettanut. Tämäkin ihanan näköinen ravintola oli myytävänä rannassa. Nuo koristeelliset seinät ja värikkäät laatat ovat tosiaan minun mieleeni.
 
Muuten Fuengirolasta jäi sellainen mielikuva, että siellä ei ollut kuin ranta. Ei ihan riittäisi minulle.
 
 
Asiasta toiseen...olen muidenkin blogeista lukenut, että Bloggerissa kuvien laatu on huonontunut. Minullekin on käynyt niin, ja se tosiaan kyrsii. Aina jotain ongelmaa bloggaajien riesana! Etenkin kuvissa, joissa näkyy paljon taivasta, näkyy ihmeellistä heijastusta, ikäänkuin resoluutio olisi tosi alhainen. Jostain luin, että kuvien tallennus png-formaattiin auttaisi.(tosin se pakkaa raskaammin) Tai kuvien siirtäminen jonnekkin verkkoon. Tässä postauksessa olen nyt käyttänyt sekä jpg:tä, että png:iä.
 
Oletteko te törmänneet vastaavaan ongelmaan ja jos, niin miten olette korjanneet asian? Alla vielä linnan mäeltä sama kuva ensin png-formaatissa, alempana jpg:nä.
 



These sunny photos are from Fuengirola, Spain. Beautiful Costa del Sol.



4 kommenttia:

Tanya Breese kirjoitti...

what a beautiful trip!

Nina kirjoitti...

ihastuttavia kuvia - aurinkoa ja sinistä taivasta ... aivan tulee lomatunnelmat mieleen!

Marru kirjoitti...

No jopas oli alimmissa kuvissa eroa! Itse en ole vastaavaan vielä törmännyt...

Matkatar kirjoitti...

Kiitos teille :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...